Instituutin uusi harjoittelija ihastui Beirutiin ensisilmäyksellä

Helmikuun alussa FIMEn uutena harjoittelijana Beirutissa aloitti Miriam Huovila.

Miriam on toisen vuoden Lähi-idän tutkimuksen maisteriopiskelija Helsingin yliopistosta, ja viime syksyn hän vietti vaihdossa Ammanissa. Siellä hän opiskeli arabiaa täysipäiväisesti ja tutustui jordanialaiseen elämään ja kulttuuriin. Miriam on matkustellut ja asunut myös muualla Lähi-idässä.

Beirut teki kaupunkina Miriamiin vaikutuksen jo hänen ensimmäisenä päivänään Libanonissa. Hänen mukaansa kauneus ja karuus yhdistyvät kaupungissa.

– Täällä on niin merenrantaa, kaunista ja vanhaa arkkitehtuuria kuin myös raunioituneita taloja ja piikkilankaa. Historia ja nykyaika ovat molemmat todella mielenkiintoisella tavalla läsnä arjessa. Asun talossa, jonka ulkoseinissä on nähtävillä yhä luodinreikiä sisällissodan ajoilta 30 vuoden takaa. Ensimmäisenä iltanani taas katselin parvekkeeltani ilotulituksia, joilla juhlittiin Libanonin uuden hallituksen muodostamista yhdeksän kuukautta jatkuneen poliittisen pattitilanteen jälkeen.

Harjoittelun Miriam näkee loistavana mahdollisuutena saada oppia lisää libanonilaisesta yhteiskunnasta ja politiikasta. Hän aikoo samalla myös opiskella lisää arabiaa ja pohtia ja työstää gradun aihettaan.

– Olen kiinnostunut erityisesti etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen ja ryhmien asemasta ja identiteetistä Lähi-idässä. Libanon muodostaa lukuisten erilaisten uskonnollisten ja etnisten ryhmien maana ainutlaatuisen kokonaisuuden, ja on siksi mainio ympäristö tällaisiin teemoihin liittyvien ajatusten työstämiseen.

Myös instituutin toimintaan ja tutkimuksen tekemiseen tutustuminen innostavat uutta harjoittelijaa.

– Opiskelin kandidaatin tutkinnossani viestintää ja nykysuomea, ja työskentelin sen jälkeen vähän aikaa toimittajana. Kiva päästä tekemään nyt viestinnän tehtäviä myös organisaation näkökulmasta ja opetella myös itse enemmän valokuvien ottamista.