Vaikka Länsi-Balkanilla eletäänkin rauhan aikaa, stereotypiat, joita eri ihmisryhmiin kohdistetaan, ovat yhä huomattavia. Poliittinen ja taloudellinen turhautuminen luovat hedelmällisen maaperän kansallismielisten ja radikaalien ideologioiden kannattajien määrän kasvulle. Tämän vuoksi uskonnollisten yhteisöjen ja niiden jäsenien välinen konkreettinen kanssakäyminen ja yhteistyö ovat ensiarvoisen tärkeitä rakennettaessa yhteistä alueellista tulevaisuutta.
Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että vallitseva rauha Länsi-Balkanilla on riittävä. Se on kuitenkin hyvin hauras, mistä ovat osoituksena muun muassa väkivaltaiset tapahtumat Srebrenican kaupungissa Bosnia-Hertsegovinassa[1] ja Kumanovon kaupungissa Makedonian tasavallassa[2] vuonna 2015. Molemmissa tapauksissa väkivaltaisuuteen liittyi uskonnollinen aspekti, jossa kristityt ja muslimit asettuivat toisiaan vastaan. Etnisiä erovaisuuksia vahvistetaan Balkanilla uskonnollisen identiteetin avulla, ja se valitettavan usein toimii olosuhteissa, joissa taloudellisten vaikeuksien, epäluottamuksen ja turhautumisen määrä on suuri. On helpompaa nähdä syy vaikeaan tilanteeseen naapurissa kuin myöntää oma osallisuutensa tapahtumiin ja kantaa siitä vastuu. Balkan on suurten kulttuuripiirien risteys, ja sieltä voi löytää erityisesti monoteististen ja abrahamilaisten uskontojen kirjon. Alueella asuu sefardi- ja aškenasijuutalaisia; ortodoksisia, katolisia ja protestanttisia kristittyjä; sunni- ja shiiamuslimeita sekä erilaisiin suufilaisiin veljeskuntiin kuuluvia muslimeita. Uskonnollisen elämän vapauduttua sosialistisissa ja kommunistisissa maissa erityisesti 1990-luvun aikana ja sen jälkeen alueelle on saapunut myös muita uskonnollisia vaikutteita.
Historiaa ja nykypäivää
Vaikka entisen Jugoslavian hajoamissodista on vierähtänyt jo kaksi vuosikymmentä, niiden jättämät arvet ovat vielä tuoreet. Monilla on sotavuosista henkilökohtaisia muistoja, joihin liittyy syyllisyyttä, pelkoa ja surua. Sota on voinut merkitä pakolaisuutta, siinä on saatettu vammautua tai menettää perheenjäseniä. Ei ole harvinaista törmätä ihmisiin, jotka eivät missään olosuhteissa matkustaisi muutama vuosikymmen sitten perustettuun naapurivaltioon ja vierailisi siellä levollisin mielin tai ylipäänsä ostaisi mitään siellä valmistettua tuotetta. Myös seka-avioliittoihin eri etnisten ja uskonnollisten ryhmien välillä voidaan yhä suhtautua nurjasti. Lisäksi on havaittavissa ihmisten haluttomuus hallita naapurikansojen kieliä, mikä kertoo omaa tarinaansa vallitsevista asenteista.
Kaikki ei kuitenkaan ole aivan näin lohdutonta. Balkanilta löytyy myös ihmisiä, jotka säännöllisesti esimerkiksi tekevät lomamatkoja koko entisen Jugoslavian alueelle, ja monilla on eri puolilla niemimaata asuvia sukulaisia. Nämä matkat mahdollistavat suhteen luomisen uudelleen eri valtioihin, jotka aiemmin muodostivat yhden kokonaisuuden. Myönteisistä kehityskuluista huolimatta rajat ylittävä yhteistyö on Balkanin alueella vaikeaa, erityisesti koska poliittisissa toimissa pyritään säännöllisesti jollain tavalla ärsyttämään naapuria ja polttoaineena käytetään usein historiallisia tapahtumia. Tämä pitää historialliset vastakkainasettelut tuoreina ja osana nykyhetken politiikkaa, usein täysin tarpeettomasti.
Useimmissa Balkanin valtioissa poliittinen järjestelmä ei nauti kansalaisten luottamusta. Tällainen ilmapiiri lisää epäluottamusta myös kanssaihmisiä kohtaan. Poliitikkojen toimet eivät myöskään kaikissa tapauksissa pyri siltojen rakentamiseen naapurivaltioiden välille. Lisäksi lähes joka päivä jokaisessa Balkanin valtiossa joku tekee jostain asiasta ongelman, kun mediassa kirjoitetaan provosoivalla tavalla, joka ei pyri tasapuolisuuteen tai vastuulliseen uutisointiin paikallisessa kontekstissa. Monet asiat ovat kovin tunnepitoisia ja niihin on helppo samaistua miettimättä asiaa yhtään sen syvällisemmin. Paikallisten medioiden tapaan uutisoida ei juuri puututa. Provosoiva uutisointi palvelee usein myös poliittisia pyrkimyksiä, ja etnisiä ja uskonnollisia vastakkainasetteluita hyödynnetään muun muassa vaalikampanjoissa äänien keräämistä varten.
Naapurin lehmä
Jotkut kutsuvat Balkanin mantraksi sanontaa, jossa todetaan, että ”kunhan naapurin lehmä vain kuolee” (serbokroaatiksi samo da komšiji crkne krava). Sanonnalla halutaan kuvata Balkanilla asuvien kansojen suhdetta naapureihinsa. Sanonta antaa ymmärtää, että kansat eivät missään olosuhteissa toivo hyvää naapurille vaikka eivät saisi mitään suoraa henkilökohtaista hyötyä siitä, että naapurilla menee huonosti. Sanonnasta on myös väännetty vieläkin hirtehisempi versio samo da neka crkne komšija, kunhan vain joku tappaa naapurin.
Vaikeassa poliittisessa tilanteessa helpoin vaihtoehto on tietenkin muiden syyttäminen omasta ahdingosta. Sillä voidaan välttää vastuuta ja vähätellä omaa osallisuutta nykyisen tilanteen ylläpitämiseen ja helposti projisoida viha ja turhautuminen oman ryhmän ulkopuolelle. Balkanin alueella erilaiset salaliittoteoriat nauttivat suurta suosiota, ja monesti vedotaan siihen, kuinka alue on aina ollut suurvaltojen poliittisten intressien temmellyskenttä. Näin varmasti onkin. Se ei kuitenkaan poista jokaisen kansalaisen vastuuta omasta tilanteestaan. Vaikeaa on se, että poliittisten toimijoiden joukosta tuntuu löytyvän niin vähän sellaisia hahmoja, jotka todella nauttisivat kansan luottamusta tai todella ansaitsisivat sen. Jos tällaiset yhteiskunnan perusrakenteet ovat huteralla pohjalla, tavallinen kansalainen on melko voimaton suurten yhteiskunnallisten ongelmien edessä.
Balkanilla tehokeinona käytetään lisäksi historian tulkintaa ainoastaan oman ryhmän näkökulmasta ja oman ryhmän eduksi. Yleensä siten että historian tulkinta alleviivaa oman ryhmän passiivista uhriasemaa ja jakaa eri ihmisryhmät ”hyviin ja pahoihin”, mikä on erityisesti konfliktitilanteista puhuttaessa täysin kohtuutonta. Kaikki konfliktiin osallistuneet ryhmät ovat jollain tavalla vaikuttaneet tilanteeseen. Voidaan tietenkin keskustella siitä kenen syy on se, että todelliseen konkreettiseen konfliktiin jouduttiin. Joka tapauksessa sodassa tai konfliktissa on osapuolia aina kaksi tai useampi, ja jokainen niistä jollain tavalla osallistuu siihen.
Myöskään sillä, kuka ja mikä kansa asui ensimmäisenä ja missä, ei lopulta tämän päivän kontekstissa ole mitään merkitystä, eikä se anna kenellekään erioikeutta johonkin tiettyyn maa-alaan. Balkan on aina ollut monikielinen, monietninen ja moniuskontoinen alue, jonka sisällä rajoja on siirretty ja jossa kansat ovat eläneet rinta rinnan jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Jopa yhden ja saman perheen sisällä uskonnollinen ja etninen kuuluvuus on saattanut vaihdella, ja hyvin monien sukupuista löytyy seka-avioliittoja. On siis suorastaan absurdia yrittää puhua kansallisista vakuumi-identiteeteistä, jotka vuosisatojen ajan olisivat olleet olemassa muuttumattomina, toisistaan täysin erillisinä yksiköinä. Balkanin kansat ovat aina olleet vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, ammentaneet niemimaan aiemmasta kulttuuriperinnöstä ja näin muodostaneet yhden osan kulttuurisesta kudoksesta, joka käsittää ainakin koko Välimeren alueen ja Lähi-idän (vrt. Hämeen-Anttila 2006).
Uskontodialogi kommunitarismin vastapainona
Akuutin tilanteen rauhoituttua 1990-luvulla ja rauhan uudelleen vallitessa Länsi-Balkanilla uskontodialogiin ja etnisten ryhmien väliseen keskinäiseen kanssakäymiseen ei useinkaan nykyään kiinnitetä sen suurempaa huomiota. Stereotypioiden ja uhkakuvien määrä on kuitenkin huomattava. Niille voidaan myös löytää tukea Balkanin alueen ulkopuolella tapahtuneista asioista. Tällä hetkellä tällaisten uhkakuvien vahvistaminen kohdistuu usein muslimien ryhmään. Eräänlainen oman yhteisön sisälle käpertyminen luo Balkanin alueelle kommunitaristisia ryhmiä. Nämä painottavat yksilön sosiaalista puolta ja yksilön velvollisuuksia omaa ryhmää kohtaan, jopa yksilön oikeudet saattavat olla jonkinasteisesti sidottuja siihen, kuinka hän toteuttaa nämä velvollisuutensa. Monesti voi vain ihmetellä, kuinka vähän ihmisryhmät, jotka vuosisatoja ovat eläneet samalla alueella tai samassa valtiossa, tietävät toisistaan. Jotkut ovat sitä mieltä, että nykyinen tilanne Balkanilla on kärjistyneempi kuin mitä se on aiemmin ollut.
Osa rauhan ylläpitämiseen pyrkineistä ratkaisuista, jotka voivat olla myös kansainvälisen yhteisön toimeenpanemia, ovat omalta osaltaan edistäneet ryhmien erkanemista toisistaan ja niiden välisten kuilujen syvenemistä. Mikään ei ole uskontodialogille, rauhanvälitykselle, sovinnonteolle ja rauhan ylläpitämiselle tärkeämpää kuin konkreettinen kontakti eri ryhmiin kuuluvien ihmisten kanssa. Sitä ei voi saavuttaa, jos ihmiset asuvat homogeenisillä asuinalueilla ja jos eri äidinkieliä puhuvat ja eri uskontoja tunnustavat lapset ja nuoret käyvät eri kouluja ja yliopistoja. Jos ryhmien rajat ylittävien ystävyyssuhteiden, naapuruussuhteiden tai liikesuhteiden määrä on vaatimaton, mahdollisuudet yhteiseen tulevaisuuteen ovat heikot. Balkan on monien ihmisryhmien koti ja useimmat niistä eivät ole kovin suurilukuisia. Parhaat mahdollisuudet hyvään tulevaisuuteen tarjoaisi siis kaikenlaiset rajat ylittävä yhteistyö.
Konkreettisten kontaktien puuttuminen eri etnisten ja uskonnollisten ryhmien välillä on Länsi-Balkanilla usein arkipäivää. Toisaalta myös ryhmien väliset rajat ylittävä jatkuva ja onnistunut kanssakäyminen, ystävyys ja rinnakkaiselo ovat täysin mahdollisia. Kontrastien määrä on siis huomattava, eikä mikään ole niin yksiselitteistä kuin miltä se ensi näkemältä vaikuttaa. Uskontodialogi on siis toisaalta jatkuvasti läsnä arkisessa vuorovaikutuksessa ihmisten välillä esimerkiksi ostoksilla käytäessä tai erilaisia palveluita ostettaessa. Toisaalta ihmiset taas saattavat olla hyvin tietoisia siitä, mihin ryhmään torimyyjä tai kampaaja kuuluu esimerkiksi nimen tai puheesta kuultavan aksentin perusteella. Tilanne on siis monimutkainen. Siinä missä kansalliset ja poliittiset ideologiat pyrkivät ajamaan ihmisryhmiä erilleen, asuminen maantieteellisesti samalla alueella naapureina ja yhteisen historian ja kulttuuristen tapojen jakaminen taas hitsaa ihmisiä kiinni toisiinsa.
Ryhmien välisiä suhteita muovaavat huomattavassa määrin vallitsevat yhteiskunnalliset olosuhteet. Taloudellinen ahdinko, post-sosialistinen yhteiskunnallinen kaaos ja epävarmuus tulevaisuudesta pitävät ihmiset varpaillaan. Osaltaan vaikuttaa myös erityisesti korruption ja oikeusjärjestelmän tehottomuuden mahdollistama rankaisemattomuus. Jos kukaan ei tunnu joutuvan teoistaan vastuuseen niiden vakavuudesta huolimatta, miksi tavallisen ihmisen pitäisi ottaa vastuuta tai olla kiinnostunut siitä, miten hänen toimensa mahdollisesti vaikuttavat kanssaihmisiin. Balkanin valtiosta riippuen moni enemmän tai vähemmän rikollinen toimija sekä usein poliittinen johto hyötyvät tästä rankaisemattomuuden ilmapiiristä.
Olen kirjoittanut serbialaiselle kansalaisjärjestölle CESCI Balkansille koko Balkanin alueen kattavan uskontodialogiprojektin, joka toteutuessaan mahdollistaisi laajemman ja monisyisen dialogin eri ihmisryhmien välillä. Tarkoituksena olisi järjestää työpajoja, jotka tuovat ihmisiä yhteisten asioiden ääreen positiivisessa ilmapiirissä, ja tavoittaa heidät erityisesti arjen uskonnollisuuden tasolla. Osa projektista keskittyy paikallisten uskonnollisten johtajien, poliitikkojen ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden osallistamiseen. Vielä tätäkin tärkeämpää on se, että projekti suunnataan ruohonjuuritasolle ja mukaan toivotaan maallikkoja kaikista uskonnollisista yhteisöistä. Osa uskontodialogiprojektista pyrkii myös keskustelemaan asioista, jotka linkittyvät sukupuolirooleihin, sillä myös niitä voidaan jotenkin pyrkiä perustelemaan uskonnolla.
Projektille olisi tarkoitus saada laaja medianäkyvyys kaikissa siihen osallistuvissa maissa, ja projektimateriaaleja ollaan kääntämässä useille paikallisille kielille. Keskeisenä päämääränä on tuottaa tuloksia, jotka kertovat nykytilanteesta, epäonnistumisista ja myönteisistä kehityskuluista kussakin Balkanin valtiossa. Tähän päämäärään pyritään rakentavalla ja myönteisellä dialogilla, jossa on mukana elementtejä arjen ja juhlan uskonnollisuudesta mutta myös vaikeita aiheita. Keskeistä olisi yhteisen kulttuuriperinnön kautta löytää ihmisiä toisistaan erottavien tekijöiden tilalle yhteisiä nimittäjiä ja luoda konkreettisia kosketuspintoja eri ryhmien välille. Projektia pyrittäisiin mahdollisuuksien mukaan jatkamaan useamman vuoden ajan, sillä dialogi on luonnollisesti prosessi, joka saa kestävämmän pohjan, jos sitä ylläpidetään. Balkanin alueella uskontoon jollain tavalla sidotut tai uskonnolla vahvistetut stereotypiat voivat olla voimakkaita, ja ajatusmallien kyseenalaistaminen voi viedä aikaa.
Lopuksi
Konfliktin ratkaisemiseen voidaan periaatteessa pyrkiä kuudella eri tavalla: (1) pakenemalla tilanteesta, (2) taistelemalla, (3) luovuttamalla, (4) pakoilemalla vastuuta, (5) pyrkimällä kompromissiin ja (6) tavoittamalla konsensus (Krogerus ja Tschäppeler 2011 [2008], 36–39). Näistä ratkaisumalleista toisen osapuolen pakeneminen tilanteesta johtaa molempien osapuolten häviöön, koska tilanne jää selvittämättä (lose/lose). Taisteleminen johtaa yhden konfliktin osapuolen voittoon ja toisen häviöön, samoin kuin toisen osapuolen luovuttaminen (win/lose). Vastuuta paettaessa kaikki osapuolet häviävät (lose/lose). Päädyttäessä kompromissiin jokainen osapuoli joutuu antamaan jostain asioista periksi mutta myös hyötyy tilanteesta (win-lose/win-lose). Jos tavoitetaan konsensus, se merkitsee kaikkien yhteistä hyötyä (win/win). Malleista kolme ensimmäistä ovat erityisesti seurausta emotionaalisesta reaktiosta. Kolme viimeistä puolestaan ovat enemmän rationaalisia.
Länsi-Balkanilla konfliktin ratkaisumalleista suositaan lähes kaikissa tapauksissa numeroa neljä eli vastuun pakenemista. Sen seuraukset ovat myös hyvin konkreettiset: paikoilleen jumittunut ja ehkä jopa puolittain unohtunut konfliktitilanne, joka helposti leimahtaa uudelleen liekkeihin. Tämä merkitsee sitä, että koska kaikki osapuolet välttelevät vastuun ottamista tilanteesta, kaikki myös häviävät. Olisikin jo aika siirtyä vaihtoehdoista yhteishyödyllisempiin eli ainakin jonkinasteiseen kompromissiin tai konsensukseen, jotka voisivat tarjota kestävämmän pohjan alueelliselle rauhalle ja koko alueen kehitykselle.
Uskontodialogi onkin Länsi-Balkanilla siis aivan keskeisessä asemassa, jos halutaan tarjota todellista vastapainoa monoetnisille ja jossain määrin myös monouskontoisille asuinalueille, kommunitarismille ja nationalismille, joita tämän hetkiset poliittiset toimet usein ruokkivat. Rauha sellaisena kuin se tällä hetkellä Länsi-Balkanilla toteutuu ylläpitää monentasoista taantumusta, josta voidaan päästä eteenpäin ainoastaan luomalla ainakin jonkinlaiset suhteet naapureihin ja pyrkimällä yhteisiin määränpäihin yhdessä.
Nora Repo on Balkanin alueen islamiin erikoistunut uskontotieteen tohtori ja freelance-luennoitsija ja -kirjoittaja. Hän pyrkii kehittämään Balkanilla toteutettavia projekteja, jotka käsittelevät uskontodialogiin, sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja muuttoliikkeeseen liittyviä teemoja kansalaisjärjestö Central European Service for Cross-Border Initiatives – CESCI Balkansille. Revon tutkimusintressit käsittävät islamiin ja feminismiin sekä uskontoon ja sukupuoleen liittyviä teemoja, Balkanin kulttuurisena alueena sekä Balkanin muslimiväestöjen viktimologiaa.
[1] Srebrenican uhrien muistojuhlaan osallistuneen Serbian pääministerin Aleksandar Vučićin kimppuun hyökättiin heinäkuussa 2015.
[2] Aseistautunut albaaniryhmä ja Makedonian tasavallan poliisi ottivat yhteen kahden päivän ajan Kumanovossa toukokuussa 2015.
Lähteitä ja lisätietoja
Hämeen-Anttila, Jaakko (2006): Mare Nostrum. Länsimaisen kulttuurin juurilla. Helsinki: Otava.
Krogerus, Mikael and Tschäppler, Roman (2011) [2008]: The Decision Book. Fifty Models for Strategic Thinking. London: Profile Books.
Media Education Centre in Serbia. Http://www.mediaeducationcentre.eu/eng/?page_id=2133 (luettu 7.1.2016).