Vuoden 2019 viimeisessä uutiskirjeessä kerroin lyhyesti silloin vielä tuoreesta ja suurta osaa maan kansalaisia innostaneesta Libanonin kansannoususta. Vaikka tilanne oli monin tavoin epävarma ja sekava, kuten kirjoitin, Libanonissa valtasi alaa yleinen toivon ilmapiiri, jollaista maa ei ollut monien kertoman mukaan kohdannut pitkään aikaan, jos koskaan. Ikäväkseni joudun toteamaan, että vaikka kansannoususta on vierähtänyt vasta reilu vuosi, tämä tuntuu vuosikymmeneltä—niin kaukaiselta tuntuu tuo ajatus toivosta tällä hetkellä.
Vuotta 2020 globaalisti määrittänyt pandemia laittoi Libanonissa arjen ja työn sekaisin kuten kaikkialla muuallakin. Työpäivät toimistolla, konferenssimatkat ja -esitelmät, Beirutissa järjestettävän kurssin vetäminen ja omaan tutkimukseeni kytkeytyvän työpajan organisointi vaihtuivat etätöihin kotoa käsin. Koska koulut maassa ovat pitäneet ovensa suljettuina käytännössä koko vuoden, päiviäni ovat rytmittäneet läpi vuoden nelivuotiaan poikamme koputukset työhuoneeni oveen ja näitä seuranneet visaiset kysymykset valaista, dinosauruksista ja Pokémoneista. Näistä viimeisten jäljet johtavat uuteen johtajaamme Irina Piippoon, mutta tästä lisää jossain toisessa yhteydessä.
Toisenlaista vaihtelua arkeen ovat tuoneet toimittajien yhteydenotot ja verkossa toteutetut erinäiset tilaisuudet Libanonin tilanteesta. Kiinnostusta maahan on riittänyt, sillä kulunut vuosi on ollut millä tahansa mittatikulla mitattuna aivan poikkeuksellinen. Kuten Maailmanpankki tuoreessa katsauksessaan toteaa, Libanon on keskellä kolmea ‘mega-kriisiä’, joista kukin itsessään pitää sisällään potentiaalin pitkäaikaiseen katastrofiin. Pandemian ohi vakavuudessaan menee Maailmanpankin analyysissa maata murjova talouskriisi, joka on kansainvälisessäkin vertailussa poikkeuksellinen. Pandemian ja talouskriisin hallintaa hankaloitti entisestään Beirutin satamassa 4. elokuuta tapahtunut pientä ydinasetta vastannut koteja, kouluja ja sairaaloita useamman kilometrin säteellä tuhonnut räjähdys. Toivo on vaihtunut traumaan ja halu muuttaa maata epätoivoisiinkin yrityksiin muuttaa maasta.
Kaiken ympäröivän kaaoksen keskellä olen kiitollinen, että saan tehdä töitä juuri nyt instituutille. On ollut opettavaista olla osana organisaatiota, joka kohtaa tämänkin kokoluokan muutoksia ja epävarmuuksia niistä kuitenkaan hätkähtämättä, niihin nopeasti reagoiden ja katseen vakaasti tulevaisuudessa pitäen. Vaikka omaan tutkimukseeni keskittyminen onkin ollut välillä haastavaa ja työajan on ollut pakko sopeutua poikkeuksellisiin raameihin, niin kiitos ymmärtävien kollegoiden ja koko organisaation tuen, myös rauhaa vaativa kirjoitustyö on ollut mahdollista läpi vuoden. Tästä on hyvä lähteä kohti vuotta 2021 toteuttamaan kaikkea sitä ohjelmaa, jota emme ole ainoastaan lykänneet, vaan myös kehittäneet yhä paremmaksi.
Lienee selvää, että kun aloitin tutkija-koordinaattorina kaksi vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan mitä kaikkea maailma tulee eteeni heittämään Beirutissa. Kiistatta positiivisin näistä yllätyksistä on ollut se, että voin jatkaa nykyisessä positiossani vielä kolmannen vuoden, eli vuoden 2021 loppuun saakka. En varmasti ole yksin toiveessani, että ensi vuoden lopulla voin kertoa hieman normaalimmissa merkeissä kuluneesta vuodesta, niin instituutissa, kuin etenkin Libanonissa. Tämän vuoden opettamana on kuitenkin pakko todeta, että uskon, kunhan näen.
Taavi Sundell
Julkaistu 15.12.2020