”Tammikuun 4. päivänä nousi Libanonin rannikko merestä ja vielä samana päivänä oltiin perillä Beirutissa, Grand Republique Libanaise -kaksoisvaltion toisessa pääkaupungissa. Valtio on Kansainliiton mandaattina luovutettu Ranskan hoitoon. Jo heti ensivaikutelma Beirutista oli mitä itämaisin: moskeijoja, minareetteja, fetsejä, hunnutettuja arabialaisia naisia, turbaaneja, kielten sekamelskaa, vain välttävä satamajärjestys jne. Beirutin satama on muutenkin melko huono. Maininki pääsee sinne helposti sisään ja ’Joutsenkin’ keinui koko ajan satamassa kuin pienessä hiivarissa avomerellä.”
Näin muistelee fregatti Suomen Joutsenella mukana ollut Martti Juutilainen tunnelmia laivan rantautumisesta Beirutiin vuonna 1935. Suomen laivaston koululaivana käytössä ollut Suomen Joutsen kuljetti mukanaan kotimaisen teollisuuden tuotenäyttelyä liki parinsadan suomalaisen merimiehen lisäksi. Purjehdus Beirutiin oli osa Suomen Joutsenen neljättä valtameripurjehdusta siniristilipun alla. Matkan tarkoituksena oli kouluttaa nuoria merimiehiä merenkulkuun ja tiimityöskentelyyn sekä edistää suomalaisten yritysten kansainvälistymistä asettamalla kotimaisten teollisuustuotteiden näyttelyitä kohdesatamissa. Suomen Joutsenen vierailusta Beirutissa tulee tammikuussa 2015 kuluneeksi tasan kahdeksankymmentä vuotta.
Beirutin satamaan pysähtynyt Suomen Joutsen pyrki tekemään nuorta tasavaltaa tunnetuksi maailmalla ja herättämään kiinnostusta yhteisille kauppasuhteille. Suomen Vientiyhdistyksen ylläpitämät vientinäyttelyt esittelivät suomalaisia elintarvike- ja maataloustuotteita, sisustustarvikkeita ja urheiluvälineitä. Näytteille oli asetettu muun muassa huonekalutuotteita (Asko Oy, Helylä Oy), metsätyökaluja ja paperituotteita (Arvi A. Karisto Oy, Enso-Gutzeit Oy ja Kymmene Ab, joista kaksi jälkimmäistä tunnetaan nykyään nimillä Stora Enso ja UPM Kymmene), elintarvikkeita kuten maitotuotteita (Valio Oy) sekä marja- ja kalasäilykkeitä (Haapaveden Kotimarjala ja Loviisan Kalastus Oy). Vierailijoita kiinnosti teollisuustuotteiden lisäksi tutustuminen Suomeen kansakuntana, mitä varten esille oli asetettu tilastotietoa ja valokuvia Suomesta. Libanonin ranskankielinen sanomalehti L’Orient huomioi 6.1.1935 Suomen Joutsenen näyttelyssä esillä olleen myös urheilumaailman saavutuksia: ”[–]parmi lesquels on remarquait les fameux javelois qui permirent á la Finlande de remporter le championnat du monde, ont parliculièrement retenu l’attention.” 1 Beirutin ranskalaislehdistössä erityisen kiinnostavana pidettiin keihästä, jolla Matti Järvinen oli heittänyt ensimmäisissä yleisurheilun EM-kisoissa Italian Torinossa vuonna 1934 kultamitalin maailmanennätystuloksella 77,66 metriä. Samalla kun näyttely pyrki herättämään kiinnostusta uusien kauppasuhteiden avaamiselle, se myös rakensi suomalaista kansallisidentiteettiä. Näyttelyesineeksi mukaan otettu keihäs oli todistamassa, miten nuori tasavalta uskoi urheiluun kansakunnan rakentajana. Jälkikäteen tarkasteltuna Suomi urheili itsensä maailmankartalle ja kansakunnan ihmeellistä urheilullisuutta pyrittiin myös vientinäyttelyissä nostamaan esille.
Lehdistö huomioi hyvin suomalaisen fregatin saapumisen. Sanomalehti L’Orient kirjoitti 6.1.1935 ylistävästi: ”Ce bâtiment [de guerre] est un beau spécimen de l’architecture navale finnoise dont les grands voiliers sillonnent toutes les mers du globe.” 2 Suomen Joutsenta pidettiin kauniina taidonnäytteenä suomalaisesta laivansuunnittelusta. Oletus oli virheellinen, sillä tosiasiassa Suomen Joutsenen alkuperä oli ranskalainen. Vuonna 1902 valmistunut purjealus rakennettiin ranskalaiseksi rahtilaivaksi. Se purjehti 15 Atlantin ylittänyttä matkaa ja useita kertoja maailman ympäri aina vuoteen 1917 saakka. Tällöin alus siirtyi kahdeksi vuodeksi Yhdysvaltain omistukseen, jonka jälkeen se palautettiin uudestaan Ranskalle. Vuonna 1922 alus myytiin Saksan käyttöön rahtikoululaivaksi. Suomalaiset ostivat laivan saksalaisilta vuonna 1930 ja peruskorjasivat sen laivaston koululaivaksi. Vaikka purjealusten kultakausi oli jo hiipumassa, pidettiin niitä edelleen arvossa merimiesten tiimityöskentelytaitojen kehittämisessä ja perinteisten purjehdustaitojen opettelussa.
Suomen Joutsen vientinäyttelyineen oli huomioitu myös hallinnollisella tasolla. Näyttelyyn kutsuttujen arvovieraiden joukossa oli Nicolas Pirard, Beirutin raitiovaunuliikenteen yritysjohtaja ja Suomen kunniakonsuli. Lisäksi Suomen Joutsenen komentajakapteeni John W. Konkola kutsuttiin tapamaan Ranskan mandaatin alla toiminutta presidentti Habib Pasha al-Sa’adia ja useita libanonilaisia kauppakomissaareja ”Petit Serailiin”, osmanien rakennuttamaan hallitusrakennukseen. Vastavuoroisesti Suomen Joutsenella järjestettiin tanssiaiset Beirutin liikkeenharjoittajien ja muiden merkkihenkilöiden kanssa (La Syrie, 9.1.1935). Lyhyestä vierailusta Beirutin satamaan otettiin kaikki hyöty ja ilo irti. Verkostoitumisen kannalta tärkeät viralliset ja vapaamuotoiset tapaamiset oli järjestetty jo etukäteen paikallisten toimijoiden kanssa.
Entä miten Beirutissa arvioitiin Suomen ja Lähi-idän mahdollisuutta uusien kauppayhteyksien muodostamiseen? Sanomalehti La Syrie kirjoitti 9.1.1935 : ”La trafic entre la Finlande et le Levant est de vieille date, bien que l’on ne puisse pas dire que les communications aient été de nature à faciliter le commerce. Les chargements étaient longs à arriver et, en plus, soumis à de penibles transbordements. Les conditions naturelles de ces échanges doivent en réalité entre excellentes, puique malgré l’état insuffisant des communications le commerce tendait à augmenter.”3 Lehti nosti ensisijaiseksi haasteeksi nimenomaan maantieteellisen välimatkan, sillä kulkureitti oli pitkä ja tavaransiirto vaivalloista. Näistä huolimatta kirjoitus uskoi kaupankäynnin kasvuun. Lehti täydensi, että liikenneyhteyksien kehittämisen apuna toimisivat suomalainen laivaliikenneyhtiö Finska Ångfartygs AB (Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö) ja ruotsalainen Svenska Orient Linen. Mikäli matka sujuisi ilman viivästymisiä, olisi tavarankuljettaminen mahdollista suorittaa Suomen ja Lähi-idän välillä 18–22 päivässä.
Kulkuyhteyksien haasteista huolimatta pienet kansakunnat uskoivat talouden ja kaupankäynnin kasvuun, mikä kuvastaa 1930-luvun jälkimmäisen puoliskon laajempaa uskoa maailmankaupan elpymiseen. Suomen Joutsenen matkan aikaan maailmalla kärsittiin vielä New Yorkin pörssikurssien romahdusta vuonna 1929 seuranneesta lamasta, jonka vaikutukset olivat Suomessa lievemmät ja lyhyemmät kuin muualla maailmassa. Vienti kasvoi uudelleen vuosina 1933–38 teollisuustuotannon elpymisen ja markan devalvoimisen ansiosta. Suomen Joutsenen harjoittamat vientinäyttelyt osuivat siis Suomessa vahvan talouskasvun aikaan, jolloin puu-, paperi- ja elintarviketeollisuus kasvoivat parhaimmillaan jopa yli 20 prosenttia vuodessa. Pieni maatalousyhteiskunta oli riippuvainen teollisuuskaupan toimivasta viennistä, jonka toivottiin laajentuvan myös Lähi-idän suuntaan.
Näyttelyn merkitystä arvioitiin samana vuonna Suomen ulkomaankauppa -lehdessä, joka oli Suomen Vientiyhdistyksen ylläpitämä talouslehti vuosien 1929–1937 aikana. Arvioiden mukaan Beirut oli näyttelypaikkana tärkeä. Näyttelykävijöitä oli ollut runsaasti, ja kauppasuhteiden avaamisesta kiinnostuneet tulisivat olemaan suorassa yhteydessä näyttelyasettajien kanssa. Suomen ulkomaankaupan kannalta pidettiin suotuisana, ettei Libanonissa tuonti ollut kiintiöihin sidottua eikä maassa ollut valuuttarajoituksia. Lehden arvioiden mukaan menekki ei kuitenkaan tulisi olemaan suurta väestön köyhyyden vuoksi. Sitä vastoin lehti arvioi, että suomalaisen viennin kannalta huomattava merkitys tulisi olemaan Palestiinalla, joka pienuudestaan huolimatta oli hyvin kulutuskykyinen. Suomen Joutsen pysähtyi Beirutin jälkeen Haifassa, jonne näyttelyä oli saapunut katsomaan kauppiaita myös Tel Avivista ja Jaffasta.
Lähi-idän poliittinen tilanne oli Suomen Joutsenen vierailun aikaan 1930-luvulla hyvin erilainen. Haifa, Tel Aviv ja Jaffa kuuluivat tuolloin Iso-Britannian vaikutusalueeseen Palestiinaan. Osmanien valtakunnan hajotessa ensimmäisen maailmansodan lopussa alueita Lähi-idässä jaettiin ranskalaiseen ja brittiläiseen etupiiriin Sykes‒Picot-sopimuksen mukaisesti. Libanon ja Syyria kuuluivat Ranskan etupiiriin, kun taas Palestiina ja Irak määriteltiin Iso-Britannialle. Alueilla oli toki ollut juutalaisasutusta jo pitkään, mutta Israelin valtio perustettiin alueelle vasta toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948. Suuret poliittiset muutokset olivat Joutsenen vierailun aikaan vasta edessäpäin. Kaupallisten suhteiden kannalta vientinäyttely Välimeren alueelle kannatti, sillä Suomen tilastollisen vuosikirjan mukaan esimerkiksi paperituotteiden vienti Egyptiin kasvoi aiempiin vuosiin verrattuna.
Suomalaisten merimiesten kokemuksia Lähi-idästä
Ennen Beirutia Suomen Joutsen oli pysähtynyt Kreikassa, Thessalonikin satamassa, jossa miehistö oli ajautunut seikkailusta ja epäonnesta toiseen. Laivan reserviupseerioppilaana toiminut Eino Siivonen kuvaili suomalaismerimiesten kapakkatappeluiden, paikallisen poliisin putkaan päätymisen ja kurinpitotoimenpiteiden tehneen Thessalonikin satamasta liiankin lennokkaan kokemuksen, joten lähtö Kreikasta kohti Beirutia tuntui helpotukselta ja uudelta alulta. Vaikka kurssi oli ollut kohdillaan ja uusi satama oli auennut suoraa laivan edessä, Beirutin satamaan kiinnittyminen oli ollut työlästä kovan aallokon vuoksi. Laivan kiinnitysvaijerit katkeilivat myrskyn voimasta, ja tilalle oli nostettava 28 tuumainen kookosköysi, jonka kiinnittämisen jälkeen myrsky oli laantunut yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.
Beirutin kaupunkiin, jonka pienuus tuntui yllättävän, suomalaiset pääsivät tutustumaan seuraavien päivien aikana. Siivonen kuvaili kaupungin jatkuneen vain muutaman sadan metrin päähän, minkä jälkeen alkoi matala metsä ja hiekka-aavikko. Kaupungin laitamilla olleet maalaismarkkinat herättivät uteliaisuuden, mutta paimentolaistapojen erilaisuutta oli vaikea sulattaa. Siivonen kuvaili: ”Oli hämmästyttävää, miten lampaannahkapukuiset paimentolaiset jaksoivat tuntikausia tanssia yksitoikkoisen pillimusiikin säestyksellä samaa jumputusta.” Kaikkea nähtyä ei kuvailtu ihaillen tai eksotisoiden. Itämaisten tapojen erilaisuuden kuvailu oli monipuolista ja yhtenä erilaisuuden kuvantamisen tapana toimi paikallisten alkukantaisuuden ja yksinkertaisuuden korostus.
Lähi-idän historiallinen ja uskonnollinen merkitys sitä vastoin korostui Suomen Joutsenella toimineen aliluutnantti Kullervo Killisen kuvauksissa. Killinen kuvaili Beirutia legendojen ja historiallisten tapahtumien aarreaitaksi, jossa sivistys oli jatkunut vuosituhannesta ja valtakunnasta toiseen. Suomen Joutsenen miehistölle oli järjestetty vierailu Bekaan laaksoon Baalbekin temppelialueen raunioille ja Damaskoksen kaupunkiin. Baalbekin temppelit hämmästyttivät suomalaisia mahtavuudellaan. Alue teki vaikutuksen niin rakennushistoriallisesti kuin kulttuuristen kerrosten moninaisuudella. Sitä vastoin Damaskos herätti ihailua itämaisuudellaan. Kaupunkia kuvailtiin tavoin, jotka korostivat idän erilaisuutta länteen nähden. Jo kaupungin silhuetti satoine minareetteineen poikkesi aikaisemmin nähdystä. Erityisen ihastuneena Killinen muistelee paikallisia puutarhoja: ”Barada-joki virtaa monin haaroin sen [kaupungin] läpi ja tekee mahdolliseksi viihtyisien puutarhojen rakentamisen, missä arabit aina ovat olleet mestareita.”
Kaupunki ja kesytetty luonto lumosivat kulkijat kauneudellaan ja eksoottisuudellaan, mutta itämaat kirvoittivat myös moitteen sanoja. Erityisen harmillista oli koettu epärehellisyys. Killinen kuvaili: ”Kaduilla joutui nopeasti tekemisiin myös itämailla yleisen ilmiön, ’Bagdadin varkaiden’ kanssa. Tavarat vietiin vaikka käsistä, ellei varaansa pitänyt. Eräältäkin reserviupseerioppilaalta vietiin kamera, vaikka hän oli ripustanut sen varmuuden vuoksi kaulaansa leuan alle. Vain hihna jäi tuosta rakkaasta esineestä muistoksi.” Taskuvarkaat yllättivät näppäryydellään, jota kaikesta harmista huolimatta ei voinut olla ihailematta. Bagdadin varkaisiin viittaamalla Damaskoksen taskuvarkaista saatiin eksoottisia ja taianomaisia. Kyseessä oli vanha Hollywood-elokuva, joka toisti Tuhannen ja yhden yön tarinoiden mielikuvia yltäkylläisestä ja näyttävästä idästä, jossa nokkeluus ja viekkaus kannattivat enemmän kuin valta ja omaisuus. Samaa tarkkasilmäisyyttä ja nokkeluutta vaadittiin myös suomalaisilta Damaskoksen basaarikauppiaiden kanssa asioidessa, mitä Killinen kirjoituksessaan myös toi esille.
Verrattaessa Beirutia Damaskokseen voi suomalaismerimiesten muistelmista ja matkapäiväkirjoista nähdä, että 1930-luvun Libanon koettiin eurooppalaistuneena valtiona ranskalaisvaikutuksen ja kristityn kansanenemmistön myötä. Beirutia pidettiin huolettomien huvittelujen kaupunkina, jossa ranskalainen järjestys takasi rauhan. Suomalaisten kokemuksissa Beirutin eurooppalaisuuden korostuminen selittyy heidän Libanonin vierailunsa lyhyydellä, mutta myös varsin yksipuolisella kokemisella. Heidän vierailunsa oli täynnä Libanonin ranskalaismielisten viranomaisten järjestämää ohjelmaa ja vapaa-aikaa vietettiin Beirutin suosituissa ravintoloissa, kuten Casino du Liban’ssa tai satamien ilotaloissa. Kullervo Killinen kirjoitti muistelmissaan, ettei Casino du Liban’n veroista huvittelupaikkaa löytynyt edes Ranskasta. Vaikka suomalaisilla ei juuri ollut rahoja tuhlattavaksi pelipöydissä, eräs vahtipäälliköistä onnistui voittamaan suuren summan rahaa. Killisen kuvailujen perusteella onnestaan ilahtunut vahtipäällikkö tilasi kaikille samppanjaa, repi halki sadan frangin seteleitä ja pyysi orkesteria soittamaan musiikkia. Killisen muistelmissa seikkailullinen ilta tiivistyi romanttiseen valssiin ”Shadow Waltz”, jonka Casino du Liban’n amerikkalainen trumpetisti oli soittanut erityisellä haikeudella. Laulu oli tullut tunnetuksi amerikkalaisesta musikaalielokuvasta Gold Diggers of 1933, joka oli täyttänyt lupauksensa rakkaudesta ja toteutuvista unelmista lamasta kärsineelle elokuvayleisölle. Suomen Joutsenen miehistölle haikean laulun voisi olettaa kuvastaneen kaipuuta kotiin kaukomaiden huvitusten äärelläkin.
Beirutin ravintoloiden ja kasinoiden länsimaisuus oli nähtävissä soitetusta musiikista alkoholinkulutukseen. Kaupungin arabialainen kansanväestö kulttuurisine tapoineen jäi vieraaksi. Suomalaismerimiesten kuvauksissa itämainen toinen etääntyi, eksotisoitui ja yksinkertaistui jääden monesti länsimaisten tapojen ja ihmisten varjoon. ”Beirutissa, kuten monessa muussakin idän maassa, jokaisella vähänkin itseään kunnioittavalla virallisella tai puolivirallisella henkilöllä oli turkkilaiseen pukuun, fetsiin, kullalla kirjailtuun punaiseen liiviin, leveään punaiseen vyöhön, roimahousuihin ja suippokärkisiin sandaaleihin puettu kunniavartija, joka herransa edessä kulkien. raivasi hänelle tietä ja ilmoitti hänen tulostaan. Tällaisia koristeellisia vartijoita kävi lavalla tuon tuostakin ja monet heistä pistäytyivät näyttelyämme katsomassa”, Killinen muistelee.
Ranskalaisen imperialismin vaikutus on nähtävissä Suomen Joutsenen matkakertomuksia 1930-luvun Libanonista tarkastellessa. Kuten sitaatista ilmenee, paikalliset näyttäytyivät eurooppalaisten tai eurooppalaistuneiden herrojensa palvelijoina. Toisaalta muistelmissa on havaittavissa myös erilaisuuden herättämää oman identiteetin pohtimista ja kyseenalaistamista: ”Onko niin, että aluksi Rooman ja sitten katolisen kirkon valtaan kytkeytynyt uskomme on näillä alueilla aina koettu sortajaksi eikä vapauttajaksi? Edustavatko juutalaisuus ja islaminusko siellä arvoja, joita ei länsimaiden liian kaupallisia piirteitä saanut uskonto pysty voittamaan? Jo ristiretkeilijät esittivät tämän kysymyksen, siihen miekalla vastausta hakien, mutta yhä se on edessämme. Ja tuskin siihen ainakaan miekalla vastaus saadaan.” Suomalaismiehistön kokemukset vieraasta itämaisesta toimivat identiteetin rakentajina sekä vahvistaen että kyseenalaistaen aiempaa näkemystä suomalaisuudesta.
Virpi Luoma on Turun yliopiston yleisen historian opiskelija, joka on viettänyt syksyn 2014 Beirutissa Suomen Lähi-idän instituutin CIMO-harjoittelijana. Hän viimeistelee pro graduaan vieraan turkkilaisen kohtaamisesta 1700-luvun alun Konstantinopolissa karoliinisotilaiden matkapäiväkirjoja tutkimalla.
[1] ”[–] kaiken keskellä kuuluisa keihäs, jolla Suomi voitti maailmanmestaruuden, sai erityisesti osakseen huomiota.” Käännöksen ovat kirjoittajan ja pyrkivät sanatarkkuuden sijasta välittämään asiayhteyden.
[2} ”Tämä sota-alus on kaunis esimerkki suomalaisesta laivansuunnittelusta, jonka suurenmoiset purjealukset ovat halkoneet kaikkia maailman meriä.”
[3] ”Liikenneyhteys Suomen ja Levantin välillä on vanhaa perua. Hyväksi sitä ei voi sanoa, sillä luonnonolosuhteet eivät tue kaupallista liikennettä. Lastin saapuminen kestää kauan ja se on lisäksi altis vaikeille siirroille. Liikenneyhteyksien luonnonolosuhteet ovat kuitenkin välillä erinomaiset. Huolimatta yhteyksien riittämättömyydestä, kaupankäynnissä odotetaan kasvua.”
Lähteet
Auvinen, Visa: Suomen Joutsen – onnekas satavuotias: valtameripurjehdukset mukana olleiden kertomina. TS-yhtymä, 2002. Auvinen, Visa: Suomen Joutsen maamme viennin edistäjänä 1930-luvulla: uivat vientinäyttelyt Suomen Joutsenella vuosina 1934–37. Turku, Suomen Joutsenen Valtameripurjehtijain perinneyhdistys, 2013.
Juutilainen, Martti: Sellainen oli retkemme: ”Suomen joutsenen” matkat maailman merillä. Helsinki, 1942.
Kassir, Samir: Beirut. University of California Press, 2011.
Kullervo Killinen: Kannella kun fregatin. Suomen Joutsenen valtameripurjehtijat, 1991.
L’Orient: ”Le Cygne de Finlande” est arrivé hier a Beyrouth. 6.1.1935. Suomen Joutsenen valtameripurjehtijain perinneyhdistys ry:n kokoelma.
La Syrie : La croisiere-exposition du ”Suomen Joutsen”. 9.1.1935. Suomen Joutsenen valtameripurjehtijain perinneyhdistys ry:n kokoelma.
Tilastokeskus: Suomen teollisuustuotannon kasvun vuodet: http://www.stat.fi/tup/suomi90/toukokuu.html. Viitattu 25.11.2014.
Tilastokeskus: Suomen tilastollinen vuosikirja 1936: http://www.doria.fi/handle/10024/69229. Viitattu 24.11.2014.
Suomen Joutsenen valtameripurjehtijain perinneyhdistys ry:n kuvakokoelma.