Paimentolaisyhteisöt ja valtio – beduiinit ja Jordania

 

Jordania on perustuslaillinen monarkia, jossa valta on viime kädessä hashemiittien sukuun kuuluvalla kuninkaalla. Jordanian nykyinen kuningas Abdullah II on perinnyt vallan isältään, kuningas Husseinilta, jonka isoisä kuningas Abdullah loi perustan nykyiselle Jordanialle yhdistämällä alueen beduiiniheimot 1920–1940-luvuilla. Kuninkaan valta-asema on ollut vakaa vuosikymmenien ajan, mutta se perustuu edelleen pitkälti Jordanian alueella asuvien beduiiniheimojen tukeen. Heimojen merkitystä yhteiskunnan pilareina kuvaa hyvin myös se, että Jordaniassa lojaalisuus perheelle ja heimolle on kansalaisuutta tärkeämpää. Osittain näistä syistä Jordaniaa kutsutaan aika ajoin puolihuolimattomasti paimentolaisvaltioksi, vaikka Jordaniassa kuninkaiden tärkeimpiä tavoitteita ovat olleet perustuslain laatiminen, demokratian parantaminen ja oikeusvaltion vahvistaminen.

Paimentolaisuuden ja modernin valtion suhdetta onkin hedelmällistä tarkastella Jordanian kohdalla.    Artikkelissa pohditaan, tulisiko Jordaniaa kutsua valtioksi, paimentolaisvaltioksi vai − kuten järjestelmää akateemisessa kirjallisuudessa myös nimitetään − monitahoiseksi päällikkökunnaksi (supercomplex chiefdom).

 

Beduiinit: laaja-alaista ja vaihtelevaa yhtenäisyyttä

Beduiini-nimitys juontuu arabian kielisestä sanasta badawi, joka tarkoittaa aavikon asukasta. Beduiinit ovat asuttaneet ennen kaikkea Arabian niemimaata, ja sieltä ovat peräisin myös 1300−1700-luvulla nykyisen Jordanian alueelle vaeltaneet beduiinit. Jordanian 6,4 miljoonasta asukkaasta 33−40 prosenttia on beduiineja, joista valtaosa elää Jordanian itäisillä aavikkoalueilla paimentaen kameleita. Jordanian läntisillä alueilla paimeneläiminä ovat lampaat ja vuohet. Osa beduiineista voidaan luokitella puolipaimentolaisiksi, sillä he harjoittavat myös ajoittaista, pienimuotoista maanviljelyä. Pääsääntöisesti beduiinien toimeentulo perustuu kuitenkin paimentamiseen.

Beduiinien elävät arkeaan teltan muodostamassa perhekunnassa. Nämä ovat itsenäisiä taloudellisia yksiköitä ja päätöksentekijöitä, jotka koostuvat keskimäärin kuudesta henkilöstä: isästä, äidistä ja lapsista sekä ehkä juuri avioituneiden poikien vaimoista.  Kuusi henkeä riittää toimeentulon perustana olevaan kameleiden, vuohien ja lampaiden paimentamiseen. Perheet saattavat ajoittain leiriytyä muiden perheiden kanssa, koska tämä tuo turvaa ja antaa mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen. Leirit koostuvat yleensä samaan sukulinjaan kuuluvista perheistä, mutta kaikki kokoonpanot ovat mahdollisia.

Beduiinien sukulinjat määritellään esi-isien kautta, ja esi-isistä johdettava sukulaisuus liittää perhekunnat heimoiksi. Beduiineilla heimo on laajin yhteisömuodostelma, joka sisältää viiden sukupolven sukulinjojen yhdistämiä ryhmiä. Beduiineilla on myös kaikille yhteinen esi-isä, millä halutaan symbolisesti viitata siihen, että kaikki beduiinit ovat kaukaisesti sukua toiselleen. Symbolinen sukulaisuus ei kuitenkaan koskaan ole tarkoittanut heimojen laajamittaista poliittista yhteenliittymistä. Beduiinit saavat nimensä heimon mukaan ja järjestävät heimoittain laajaa yhteistyötä vaativat toimintansa, kuten muodostavat sotajoukkoja ja hoitavat alueidensa puolustuksen.

Beduiinit toimivat kuitenkin heimoa yleisemmin klaanikokoonpanoissa tai vieläkin pienimmissä ryhmittymissä, koska heimoiksi kokoonnutaan vain harvoin. Näiden klaanien tai pienten ryhmien jäsenet katsovat polveutuvansa samasta heimon esi-isästä mutta ovat silti järjestyneet pienemmiksi yksiköiksi eri sukulinjojen mukaan. Sukulinjojen ja klaanien väliset suhteet muotoutuvat sen kautta, kuinka läheistä sukua ryhmien katsotaan olevan keskenään. Sukulinjoilla on beduiinien elämässä tärkein merkitys, sillä ne määrittelevät vastuut ja velvollisuudet, joita ei voi sivuuttaa. Sukulinjojen välinen arvoasema vaihtelee, ja osa sukulinjoista on arvostetummassa asemassa kuin toiset. Sukulinjojen vahvuutta ja merkitystä mitataan sillä, kuinka paljon miehiä ne pystyvät värväämään kiistatilanteissa. Tästä huolimatta mikään sukulinja ei saavuta pysyvää ylivalta-asemaa muihin nähden.

Sukulinjat ovat myös alttiita muutoksille, sillä lähimpinä sukulaisryhminä pidetään niitä, joiden kanssa tehdään paljon yhteistyötä ja suhteet ovat hyvät. Tämä edistää beduiinien laajamittaista yhdistymistä tarpeen vaatiessa ja estää kiistojen syntymistä ryhmien välillä. Beduiinien mielenkiinto välttää kiistoja ja vihollisuuksia, erityisesti samaan heimoon kuuluvien ryhmien välillä, antaa myös vahvan perusteen ryhmissä esiintyvälle johtajuudelle. Tämä luo edelleen ryhmien välisiä siteitä mutta myös erottaa heimoja toisistaan.

 

Beduiiniryhmien johto ja johtajuus

Jokaisella beduiiniheimolla on nimellisesti tunnustettu johtaja, sheikki, jonka valta ulottuu jokaiseen heimon jäseneen. Vaikka sheikit on yleensä valittu vain vähemmistöä edustavista sukulinjoista, tämä ei koskaan ole johtanut ryhmien välisen eriarvoisuuden tai hierarkioiden nousuun. Lisäksi sheikin asema on säilynyt vain harvoin samassa sukulinjassa. Syy tähän on se, että heimojen sisällä on useampia keskenään kilpailevia sukulinjoja, jotka suosivat joukostaan valittavaa sheikkiä . Toinen syy johtajuuden siirtymiseen sukulinjasta toiseen on se, että sheikin asema riippuu muiden kuin hänen oman sukulinjansa kannatuksesta. Sheikkiä arvioidaan myös tekojen mukaan, joten itsestään selvää ja huomattavaa johtoasemaa edes sheikin  titteli ei takaa.

Sheikin odotetaan ennen kaikkea toimivan menestyksekkäänä sovittelijana heimoon kuuluvien ryhmien välisissä kiistoissa ja järjestävän voittoisia sota- ja ryöstöretkiä muiden heimojen alueille. Sheikiltä edellytetään myös huomattavaa vaurautta, sillä sheikin kuuluu osoittaa kitsastelematonta vieraanvaraisuutta vierailijoille ja pitää huolta heimon köyhimmistä.

Sheikkejä suurempaa johtajuutta, jonka alaisuudessa heimot yhdistyisivät laajemmaksi kokonaisuudeksi, ei beduiineilla ole. Merkittävin syy tähän on se, että heimon muodostavat ryhmät ovat tottuneet järjestämään toimintansa, mukaan lukien ryöstöretket, itsenäisesti. Tämä on aiheuttanut myös päänvaivaa sheikeille, sillä tilanne on sysännyt sheikin selvittelemään kiistoja ja estänyt heimojen sekä heimojen sisäisten ryhmien tiiviimmän yhtenäisyyden syntyä.

Beduiinien yhteisörakenteet samoin kuin sheikkien asema suosivat pieniä omatoimisia ryhmiä. Yhteydenpito muihin tapahtuu tarpeen vaatiessa. Liittolaisuuksia solmitaan ja yhteistyötä tehdään tilannekohtaisesti. Oikeudenmukaisilla teoilla saavutettava kunnia ja arvostus muiden silmissä on avainasemassa ja määrittää myös asemaa yhteisössä. Ulkopuolisille ei jää beduiinien yhteisömaailmassa sijaa, ja ulkopuolisen  on vaikea arvioida  beduiiniryhmien liikkeitä muuttuvien liittolaisuuksien vuoksi. Kuinka sitten moderni valtio voi toimia tällaisen yhteisön kanssa?

 

Beduiinit osana Jordanian valtiota

Jordaniassa beduiinien on annettu pitää oma elämäntapansa, vaikka valtio on myös yrittänyt vaikuttaa heidän elämäänsä. Petran alueella Lounais-Jordaniassa beduiinit on siirretty pois turistien tieltä asumaan heille varatulle ja kivitaloista rakennetulle alueelle. Menestys on ollut vaihtelevaa, sillä sukupolvien ajan tietyille sukulinjoille kuuluneista alueista ei haluta luopua. Etelä-Jordanian aavikkoalueella Wadi Rumissa paimentolaisperheitä on rohkaistu turismiin, joka voi tuoda kaivattua lisää aavikolla muuten vaikeasti hankittavaan toimeentuloon. Myös kouluja ja valtionhallinnon haarakonttoreita on rakennettu beduiinien asuttamille alueille palvelujen tarjoamiseksi ja valtiovallan vahvistamiseksi. Armeija on palkannut mielellään beduiineja, sillä beduiineja pidetään erinomaisina taistelijoina heidän urhollisuutensa ja uskollisuutensa vuoksi.

Kaikki tämä on vaikuttanut siihen, että beduiinit ovat lähes jatkuvassa kontaktissa paikallaan asuvien yhteisöjen ja niille tyypillisen valtiovallan kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole saanut heitä luopumaan omasta elämäntavastaan ja yhteisölle ominaisista tavoista, vaan ulkopäin tulevien sääntöjen tai käytäntöjen vastustus on huomattavaa. Sääntöjä kierretään usein, ja eläminen jatkuu omien tapojen mukaan: varsinkin kiistojen selvittelyssä tapaus ratkaistaan yhä sukukokouksissa ja omien neuvottelijoiden välityksellä eikä valtion oikeusistuimissa. Myös valtiovallan kasvottomien määräysten juurruttaminen beduiinien pariin on vaikeaa, sillä beduiineille johtajan asema ja määräysvalta on ansaittava teoilla. Tämä kyseenalaistaa valtion hallinnon ja virkamiesten toimintaa. Toisaalta jos heimojen johto vakuuttuu määräyksistä, se edistää niiden toteutumista. Tämä voi antaa kuitenkin tilaa korruptiolle.

Vaikka Jordanian kuningasperheellä on beduiinien tuki puolellaan tällä hetkellä, valtiovallan vakaus ja kestävyys on silti kyseenalainen. Kuninkaan suosio on kiinni teoista, joita beduiiniheimot arvioivat. Tilanne on altis myös uuden johtajan nousulle uudesta sukulinjasta, koska perinnöllinen johtoasema on beduiineille vieras.

Beduiinit ovat pitäneet kiinni omasta elämäntavastaan ja siihen liittyvästä arvomaailmasta. Heidän mukaansa valtiossa kaikki on neuvoteltavissa ja käsitys kunniasta ja arvostuksesta määrittelee toiminnan. Tämä tarkoittaa sitä, että beduiinit muodostavat valtiossa alati liikkuvan ja määrittelemättömän, valtiojärjestelmän näkökulmasta epävarman osan, jota on vaikea hallita. Paikallaan asuminen ei myös edelleenkään ole arvostettua paimentolaisten silmissä.  Tämä puolestaan vaikeuttaa valtiovallan lujittumista beduiinien parissa. Paimentolaisuuden ja modernin valtion välillä näyttää olevan ristiriitoja, jotka edellyttävät valtionjohdolta erityistä osaamista ja diplomatiaa. Tämä lieneekin syy siihen, että Jordaniassa saa lähes päivittäin lukea sanomalehdistä kuningas Abdullahin vierailuista eri heimojen luona.

 

Jordania – paimentolaisvaltio?

Koska paimentolaiset ovat yhä erottamaton osa Jordanian yhteiskuntaa ja vaikuttavat valtion toimintaan, voidaan kysyä, voidaanko Jordaniaa pitää paimentolaisvaltiona.  Tutkijat ovat käyneet vilkasta keskustelua siitä, voidaanko paimentolaisten kohdalla ylipäätään puhua valtio-käsitteestä, sillä ilmiö edellyttää vakiintuneita rajoja ja valtarakenteita sekä hallintoa. Koska piirteet eivät ole tyypillisiä paimentolaiselle elämäntavalle, tilalle on esitetty termiä monitahoinen päällikkökunta.

Tällöin paimentolaisilla on johtoasema yhteisössä, joka sisältää myös paikallaan asuvia ryhmiä, mutta paimentolainen elämäntapa voi jatkua entiseen tapaansa. Tilanne edellyttää kuitenkin vallan keskittymistä ja paimentolaisryhmien yhtenäisyyttä. Jotta tämä voi tapahtua paimentolaisen elämäntavan puitteissa, vallan on huomattu perustuvan sekä valtio- että heimorakenteiden varaan: hallintokoneisto ja johtohierarkia ovat paimentolaisten parissa yhteisön ylärakenteissa, mutta käytännön tasolla paimentolaiset seuraavat yhä heimo- ja klaanirakenteiden mukaista valta-asetelmaa ja vallan käyttöä. Monitahoinen päällikkökunta -ilmiöstä puhuminen edellyttää myös seuraavia piirteitä: Paimentolaiseliitti hoitaa tärkeimpiä sotilaallisia ja hallinnollisia tehtäviä, mutta paimentolaisyhteisön vahvuus perustuu armeijaan, jossa paimentolaisryhmät ovat laajasti edustettuina. Veronkanto on osa paimentolaisyhteisön toimintaa, mutta se hyödyttää paimentolaisia, sillä veroa peritään vain paimentolaisryhmien valtapiiriin kuuluvilta paikallaan asuvilta ryhmiltä. Johtajan valta-asema perustuu sotilaalliseen menestykseen sekä siitä ja kaupankäynnistä saavutettujen rikkauksien ja etuuksien jakoon.

Piirteet ovat kaukana Jordanian nykytilanteesta, ja siksi Jordaniaa ei voida pitää monitahoisena päällikkökuntana tai paimentolaisvaltiona vaan paikallaan asuville yhteisöille tyypillisenä valtiona. Jordanian tilanne kuvaa hyvin yleistä näkemystä paimentolaisten historiasta Lähi-idässä. Paimentolaiset ovat olleet jatkuvasti kosketuksissa paikallaan asuvien yhteisöjen kanssa, ja osa ryhmistä on hyötynyt näistä siinä määrin, että tämä on johtanut paimentolaisryhmien eriarvoistumiseen ja paimentolaiseliitin nousuun. Eliitin ja sen edustamien ryhmien johtoasemaa on entisestään korostanut paikallaan asuviin yhteisöihin nähden saavutettu valta. Tällöin paimentolaiseliitti on kuitenkin joutunut omaksumaan paikallaan asuvien yhteisöjen valtarakenteita ja tullut osaksi niitä. Näin on käynyt myös Jordaniassa: paimentolaisuus on jäljellä enää johtoeliitin sukutarinoissa, ei elämäntavassa tai siinä, kuinka valta rakentuu hallittavilla alueilla. Paimentolaisuus ei kuitenkaan ole kadonnut alueelta, mutta se on enää vähemmistön elämäntapa modernissa valtiossa.

FL Päivi Kuosmanen toimi Suomen Lähi-idän instituutin tutkija-koordinaattorina heinäkuusta 2011 huhtikuuhun 2012 . Hän väittelee vuonna 2013 otsikolla ”Nature of Nomadic Power. Contacts between Huns and Romans during the Fourth and the Fifth Century” Turun yliopiston yleisessä historiassa.

 

Kirjallisuutta

Y. Alon “The Making of Jordan. Tribes, Colonialism and the Modern State”, Tauris, London 2007.

T.J. Barfield ”The Nomad Alternative”, Prentice Hall, New Jersey 1993.

A. Khazanov ”Nomads and Outside World”; ed. J. Crookenend, E. Gellner; University of Wisconsin Press 1984.

N. N. Kradin ”State Origins in Anthropological Thought”, Social Evolution & History; Vol 8. No. 1, March 2009, s. 25-51.

N. N. Kradin ”Early State Theory and the Evolution of Pastoral Nomads”, Social Evolution & History; Vol 7. No. 1, March 2008, s. 107-130.

N. N. Kradin “Nomadism, Evolution and World-System: Pastoral Societies in Theories of Historical Development”, Journal of World-Systems Research, VIII, III, Fall 2002, s. 368-388.

N. Kradin; T.D. Skrynnikova, “Stateless Head. Notes on Revisionism in the Studies of Nomadic Societies”, Ad Imperio, 4/2009.

L. P. Lindner ”What was a Nomadic Tribe”; Comparative Studies in Society and History. Vol. 24, No. 4; 1982; s. 689-711.