Kun Abdul Rahman Munif (s. 1933) vuonna 2004 kuoli, hänen nimeään kantavan 550-sivuisen muistokirjan kirjoittajakaartiin kuuluivat lähes kaikki arabimaailman kirjallisuuden voimahahmot. Joukossa olivat muun muassa Elias Khoury, Mahmoud Darwish ja Abdulrazak Eid. Muistokirjoitukset ruotivat terävästi hänen merkitystään ja antavat kokonaisvaltaisen läpileikkauksen hänen yhteiskunnallisesta vaikutuksestaan. Merkittävän hänen kirjallisesta tuotannostaan tekee se, että sillä on historiallinen ja kantaaottava ulottuvuus.
Munif aloitti kirjallisen toimintansa suhteellisen myöhään. Vuonna 1973 hän julkaisi ensimmäisen kirjansa al-Ašjār wa ʿiġtiyāl marzūq (“Puut ja erään onnekkaan murha”). Tämä ei estänyt häntä tulemasta nykyaikaisen arabikirjallisuuden tuotteliaimmaksi kirjailijaksi. Kuolemaansa mennessä hän oli julkaissut 18 kaunokirjallista teosta ja 11 kirjallisuuteen tai politiikkaan liittyvää kirjaa.
Tarkastelen tässä kirjoituksessa ytimekkäästi viisiosaista 1980-luvulla kirjoitettua Suolakaupungitsarjaa (Mudun al-milḥ), koska sen historiallisuus on ehkä parhaiten havainnollistettavissa ja paikannettavissa. Munif kirjoitti pentalogian asuessaan Ranskassa 1980-luvulla. Urakkaan meni yhteensä seitsemän vuotta ja kirjat käsittävät yhteensä noin 2500 sivua.
Kirjasarja kertoo Arabian niemimaan modernisoitumisesta öljyteollisuuden näkökulmasta. Ajallinen perspektiivi alkaa 1890-luvulta – kauan ennen ensimmäisten öljykaivausten alkua – ja jatkuu ensimmäisten öljyesiintymien löytymisen vuonna 1933 ja Saudi-Arabian valtion perustamisen kautta 1970-luvulle saakka. Tänä aikana ehtii tapahtua paljon ja mullistavaa. Alkuperäiset beduiiniyhteiskunnat on raivattu tieltä lupaa kysymättä ja tilalle on rakennettu milloin poraustorneja milloin tyhjästä nousseita kaupunkeja.
Ensimmäisen kirjan nimi Tīh on monimerkityksinen ja se tarkoittaa joko aavikkoa, labyrinttiä tai eksymistä. Kirja kattaa vuodet 1933–1953. Toinen osa al-ʿUḫdūd (“Vallihaudat”) käsittelee voimakkaan kasvun vuosia 1953–1958. Kolmas osa Taqāsīm al-layl wa al-nahār (“Yön ja päivän variaatioita”) palaa ajassa taaksepäin ja käsittelee vuosia 1891–1930. Neljäs osa al-Munbat (“Kasvupaikka”) kertoo vuosista 1964–1969. Viides osa Bādiyya al-zulumāt (“Varjojen aavikko”) kuvaa kahta eri ajanjaksoa, vuosia 1920–1935 ja vuosia 1964–1975.
Munifilla on aiheen käsittelyyn ehkä paras kuviteltavissa oleva tausta. Hän on syntyjään SaudiArabian kansalainen, ja hänen isänsä oli aavikon beduiini ja kauppamies. Historiallisesti katsoen Munifin syntymän aika 1930-luvulla oli viimeisiä aikoja, jolloin hänen isänsä kaltaiset nomadikauppiaat saattoivat liikkua vapaasti koko Arabian niemimaan alueella minkään rajojen, poliittisten tai valtiollisten, heitä estämättä. Öljyn löytyminen oli lähtölaukaus yhteiskunnalliselle kehitykselle, joka toi mukanaan valvonnan, valtion ja sen säännöstelykoneiston.
Vaikka Abdul Rahman hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Bagdadissa ja Ammanissa, kesät hän vietti isänsä sukulaisten luona Saudi-Arabian aavikoilla, maisemissa, joista hänen kirjansa osuvasti kertovat. Hänen kuvauksensa aavikon florasta ja faunasta ovat tarkkoja ja tuovat erityisesti ulkomaalaisen lukijan ulottuville sen osan arabimaailmaa, joka usein jää poliittisten ja kriisiuutisten vyöryn alle.
Aavikon luonnolla ja erityisesti puilla on tärkeä osa Munifin muissakin kirjoissa. Suolakaupungitsarjan ensimmäisessä osassa keitaan palmujen kaatamisella ja juurineen irti maasta vetämisellä on oleellinen vertauskuvallinen merkitys ja ne kertovat alkuperäisen kulttuurin sammumisesta, aavikon ihmisten identiteetin repimisestä juuriltaan. Myös Munifin ensimmäisessä romaanissa puiden väkivaltainen kaataminen nivoutuu yhteen yhteiskunnan ja sen luhistumisen kanssa. Päähenkilö Eliyas Nakhla (ar. ‘palmu’) samastuu luontoon ja puihin. Hänen haaveenaan on istuttaa uudelleen puut, jotka kyläläiset ovat kaataneet raivatakseen niiden tilalle puuvillapeltoja. Toinen esimerkki löytyy hänen vuonna 1975 julkaistusta kirjastaan Šarq al-mutawassiṭ (“Keski-itä”), jonka päähenkilön, Rajab Ismailin, äiti istuttaa puun päivänä, jona hänen poikansa joutuu poliittisista syistä vankilaan. Myöhemmin puu kaadetaan, koska odotus on liian pitkä ja tuskallinen. Se on kuolinisku päähenkilölle ja hänen muistolleen, vaikka hän todellisuudessa elää ja viruu vankilassa. Kaikki nämä teemat, vankeus, alistaminen ja yhteiskunnan muuttuminen, löytyvät eri muodoissa myös Suolakaupungeista.1
Toinen Munifin taustan sopivuus tulee ilmi hänen koulutuksensa kautta. Hän aloitti lukemalla lakia Bagdadin yliopistossa mutta kirjoitti väitöskirjansa öljytaloudesta. 1970-luvulla hän toimi Irakissa vuosia valtion avokätisesti tukeman ja öljyteollisuuden kasvua käsittelevän kuukausittaisen julkaisun päätoimittajana. Hänellä oli siis sekä henkilökohtainen side aiheeseen että syvällinen teoreettinen tietämys alueen öljytalouden historiasta ja siihen vaikuttavista mekanismeista.
Kolmantena voimme ehkä lisätä sen, että Abdul Rahman kuului sosialistiseen Baʿath-puolueeseen 1952–1965, ja vaikka hän erosi puolueesta kauan ennen aktiivisen kirjailijauransa alkua, ehti hän sitä ennen toimia puolueen sisällä monissa tehtävissä ja luottamustoimissa. Tämä ei kerro vain poliittisesta kiinnostuksesta ja aktiivisuudesta vaan myös siitä, että hänelle oli vuosien aikana kertynyt kokemusta arabimaailman vallan rakenteista ja vaikutussuhteista. Nämä teemat ovat myös Suolakaupungeissa keskiössä.
Poliittisen aktiivisuutensa takia Muniflta evättiin Saudi-Arabian kansalaisuus vuonna 1963. Muutamaa vuotta myöhemmin maan hallitus tarjosi hänelle mahdollisuutta saada se takaisin, jos hän sitä erikseen pyytäisi. Kirjailija kuitenkin kieltäytyi vedoten siihen, ettei hän ollut rikkonut minkään maan lakia. Tämän jälkeen hän matkusti Jemenin, Egyptin ja Irakin passeilla ja asui lukuisissa eri arabimaissa päätyen lopulta Damaskokseen, missä hän vietti viimeiset vuotensa.
Henkilötasolla Suolakaupungeista löytyy paljon yhtymäkohtia historiallisiin henkilöihin. Esimerkiksi sarjan toisessa kirjassa paljon esillä oleva lääkäri Sobhi Mihmalji kuvaa Rešad Firʿaunia, joka oli SaudiArabian perustajan ja öljyntuotannon aloittajan, Ibn Saʿudin henkilökohtainen lääkäri ja neuvonantaja. Myöhemmin hänestä tuli ministeri ja hän toimi kuninkaan palveluksessa tämän kuolemaan saakka vuonna 1953. Hän oli eräänlainen rasputinmainen hahmo, joka käytti epäsuorasti paljon valtaa kuningasperheen sisällä. Myös Ibn Saʿud on läsnä henkilössä Kharaybat ja hänen poikansa Saʿud Ibn Abdilaziz henkilössä Khazʿal. Myös toisen osan topos, Mauranin kaupunki, on identifioitavissa Riadiksi.2
Kolmannessa osassa keskitytään kuningasperheen historiaan ja käydään läpi tapahtumia, jotka johtivat Ibn Saʿudin valtaan nousuun. Briteillä ja heiltä saadulla avulla oli merkittävä osa taistelussa muita niemimaan heimoja vastaan. Tämän kirjan tyyli on kansanomainen, ja lääkäri Sobhille annetaan siinä profeetallinen asema.
Neljäs ja sivumäärältään lyhin osa seuraa Khazʿalin syöksemistä valtaistuimelta ja maanpakoa BadenBadeniin. Hänen terveytensä alkaa reistailla, ja maailma ympärillä romahtaa. Myös näillä tapahtumilla on historialliset vastineensa: todellisuudessa karkotettu kuningas matkusti vuonna 1964 Geneveen Sveitsiin.
Viides kirja esittelee järjestyksessä kolmannen Saudi-Arabian kuninkaan Faisal I:n ja hänen nuoruusvuotensa isänsä Ibn Saʿudin vallan varjossa. Historiallinen Faisal seurasi vallassa veljeään Saʿud Ibn Abdilazizia tämän syrjäyttämisen jälkeen. Hän esiintyy romaanissa nimellä Fanar.
Sarjan kolme ensimmäistä osaa on Peter Theroux kääntänyt upeasti englannin kielelle. Kaikkia viittä osaa ei tietääkseni ole käännetty vielä millekään kielelle.
Joonas Maristo on suomentaja ja persian ja arabian kielen opettaja Helsingistä. Hän valmistelee väitöskirjaa Ecole Normale Supérieuren alaisessa tutkimusryhmässä (ICAR) Lyonissa Al-Ghazalin tunnetuimmasta teoksesta Tahāfut al-Falāsifa “Filosofien luhistuminen”. Hän on kiinnostunut sekä modernista että klassisesta Lähi-idän kirjallisuudesta.
Kirjoitus on julkaistu teoksessa ”Lukemista Levantista” Suomen Itämaisen Seuran suomenkielisiä julkaisuja sarjassa vuonna 2013.
[1] Joonas Maristo 2011. La nature – l’éloignement graduel de la nature primaire et sa destruction dans le livre Tīh d’ʿAbd al-Raḥmān Munīf. Pro gradu -tutkielma, Université Jean Moulin Lyon 3, 2001.
[2] Ṣabrī Hāfiẓ 2009. ʿAbd al-Raḥmān Munīf – sīra ḥayāt. Teoksessa ʿAbd al-Raḥmān Munīf 2008: 85–86. Beirut: al-muʾassasa alʿarabiyya li al-dirāsāt wa al-našr & almarkaz al-ṯaqāfīyy al-ʿarabīyy li al-našr wa al-tawzīʿ.