Syyrian muslimiveljeskunnan varhaiset maanpaon vuodet

 

Syyria oli lähes sisällissodan partaalla 1979–1982, jolloin väkivaltaisuudet hallitusta vastustavien ryhmien ja hallituksen joukkojen välillä olivat levinneet maanlaajuisiksi.[1] Kapinan takana olivat useat ryhmittymät, mukaan lukien islamistit joihin myös muslimiveljeskunta kuului.[2] Muslimiveljeskunnan rooli kansannousussa on kiistelty, mutta hallitus näki veljeskunnan pääasiallisena agitaattorina.[3] Vuonna 1980 säädettiin laki 49, jonka mukaan veljeskuntaan kuuluminen oli kuolemalla rangaistava rikos, ja hallituksen veljeskuntaan kohdistuvat vainot lisääntyivät. Haman kaupungin tuhoaminen helmikuussa 1982 oli käännekohta hallituksen hyväksi kapinallisia vastaan. Sen seurauksena kapina kukistettiin. Haman tappio ja suuri kuolleiden määrä, joista monet olivat siviilejä, oli vakava isku veljeskunnalle. Se joutui käytännössä siirtämään toimintansa Syyrian ulkopuolelle ja kamppailemaan jo olemassa olevien, mutta Haman jälkeen voimistuneiden sisäisten erimielisyyksien ja jakolinjojen kanssa pyrkiessään pääsemään takaisin Syyriaan ja sen poliittiseen kenttään.

Syyrialaisia pakeni Assadin hallinnon vainoja muun muassa Jordaniaan, Saudi-Arabiaan ja Irakiin. On huomattavaa, ettei 1980-luvulla paenneet vain ja ainoastaan veljeskunnan jäsenet, vaan kokonaiset yhteisöt siirtyivät Syyriasta Jordaniaan.[4] Syyrian turvallisuuspalvelut eivät olleet vain veljeskunnan jäsenten perässä – vainojen kohteeksi joutuivat myös heidän sukulaisensa ja perheenjäsenensä. Tästä on esimerkkinä eräs haastateltavani, joka pakeni vanhempineen Hamasta vuonna 1982 sen jälkeen kun hänen äitiään oli uhkailtu hänen setänsä veljeskuntaan kuulumisen johdosta.[5]

Haastateltavieni mukaan Jordania osoittautui monelle helpoimmaksi pakoreitiksi. Jordania vastaanotti pakolaiset verrattain avosylin, rajanylitys onnistui henkilötodistuksen avulla, eikä siinä tarvittu passia kuten Irakiin pyrittäessä.[6] Syyriasta vuonna 1981 paennut haastateltavani totesi, että moni valitsi Jordanian ennemmin kuin Irakin myös ideologisista syistä – siitä huolimatta, että Irakin baathilainen hallinto olikin Syyrian Baath-puolueen vihollinen. Libanon oli veljeskunnalta suljettu Syyrian läsnäolon takia.

Haastateltavieni mukaan Jordanian valtion viranomaiset olivat varsin ymmärtäväisiä esimerkiksi erinäisten paperitöiden ja lupien suhteen ja helpottivat syyrialaisten oleskelua maassa monin tavoin. Esimerkiksi lapset pääsivät osallistumaan julkiseen opetukseen pelkästään vanhempien omalla ilmoituksella. Syyrian lähetystö ei myöntänyt 1980-luvulla paenneille passeja, avioliittotodistuksia tai lasten syntymätodistuksia, mikä johti monen syyrialaisen käytännössä valtiottoman henkilön ase- maan.[7] Eräs Syyriasta vuonna 1982 paennut haastattelemani kertoi saaneensa passinsa lopulta vuonna 2003. Moni ei ole vieläkään saanut papereitaan takaisin. Harva syyrialainen kuitenkaan sai koskaan Jordanian kansalaisuutta tai virallista oleskelulupaa.

Moni haastateltavani kuvasi Jordaniaa Syyrian muslimiveljeskunnan väliasemana, josta käsin siirryttiin joko Irakiin jatkamaan vastarintaa tai jatkettiin matkaa muihin maihin. Lisäksi Jordania toimi ympäri maailmaa hajaantuneen veljeskunnan jäsenistön kokoontumispaikkana, ja veljeskunnan neuvoa-antava elin (Majlis al-Shura) kokoontui Jordaniassa säännöllisesti. Suuri osa liikkeen johtajista asui Jordaniassa 2000-luvun alkuun saakka, mukaan lukien toimeenpanevan neuvoston jäseniä ja sen johtaja (Moraqib al-aʿam). Erään haastattelemani Syyrian veljeskunnan jäsenen mukaan veljeskunnan toiminta Jordaniassa oli pääasiassa humanitaarista. Syyrialaiset järjestivät Jordaniasta käsin taloudellista tukea Syyriaan jääneille perheille ja antoivat myös taloudellista tukea Jordaniaan tai Irakiin paenneille. Tuki Syyriaan toimitettiin vierailemaan tulleiden sukulaisten, etenkin naisten kautta.[8] Eräs toinen jäsen kertoi, kuinka Syyrian veljeskunta auttoi hänet muiden mukana pakenemaan maasta. Hänen mukaansa veljeskunta myös tuki Jordaniasta käsin syyrialaisten siirtymistä Irakiin.[9]

Syyrian veljeskunta oli jo suhteellisen hyvin järjestäytynyt Jordaniassa 1981. Se oli jo Syyriassa ollessaan joutunut kehittämään tietyn organisatorisen joustavuuden, eli luomaan erityisen rinnakkaisen johtorakennelman takaamaan toiminnan jatkuvuuden jäsenten pidätyksistä tai teloituksista huolimatta. Lisäksi 1980-luvun alussa suhteellisen suuri osa liikkeen johtajista oli jo paennut maasta, mikä kenties osaltaan helpotti toiminnan siirtämistä uuteen maahan.[10]

Syyrian veljeskunta on ollut suhteellisen hajanainen sen perustamisesta lähtien. Kullakin kaupungilla ja ryhmällä on omat erityispiirteensä, mutta suurimmat erimielisyydet liittyivät kysymykseen johtajuudesta ja vastarinnan luonteesta Assadin hallintoa vastaan.[11] Nämä kaupunkien väliset jakolinjat siirtyivät syyrialaisten mukana myös Jordaniaan, jossa kukin kaupunki valitsi omat edustajansa Shura-neuvostoon, jonka jäsenet puolestaan valitsivat toimeenpanevan neuvoston jäsenet ja sen johtajan. Syyrialaiset asettuivat asumaan Jordaniassa lähtökaupunkeihinsa perustuviin yhteisöihin omilla asuinalueillaan. Esimerkiksi hamalaiset asuivat Qweismehin ja Abu Alendin alueilla Ammanissa, kun taas homsilaiset asettuivat Jabal Al-Tajiin.[12] Moni haastateltavani toi esille yhteydenpidon vaikeuden eri Syyrian kaupunkien välillä työn salaisen luonteen vuoksi, ja se osaltaan vaikeutti yhteistyötä ja ylläpiti kaupunkien eriytyneisyyttä. Tutkija Raphaël Lefévren mukaan Haman kaupungin tuhoamisen ja maanpakoon joutumiseen myötä sisäiset erimielisyydet, etenkin Haman ja Aleppon välillä, tulivat selkeämmiksi. Haman veljeskunnan ryhmä siirtyi Irakiin jatkamaan vastarintaa, kun taas Aleppo pyrki neuvottelemaan tiensä takaisin Syyriaan Ammanista käsin, liittolaisuuksien ja kompromissien kautta.[13]

Syyrian muslimiveljeskunnan maanpako Jordaniassa kiristi ymmärrettävästi Syyrian ja Jordanian välisiä suhteita. Ne olivat erityisen kireät 1970-luvun lopulla. Muita syitä välien kireyteen olivat Jordanian ja Irakin suhteiden lähentyminen ja Egyptin vuonna 1979 solmima rauhansopimus Israelin kanssa.[14] Etenkin kysymys Syyrian muslimiveljeskunnan aseellisesta toiminnasta Jordaniasta käsin Syyriaan ajoi maat välillä lähes sodan partaalle. Syyria oli myös useiden jordanialaisten ja syyrialaisten salamurhayritysten takana Jordaniassa, mukaan lukien pääministeri Mudar Badraniin kohdistunut salamurhayritys vuonna 1981. Pääministeriin kohdistunut salamurhayritys liittyi suoraan Syyrian opposition aseellisiin koulutusleireihin Jordaniassa.[15] Lefévren mukaan Jordania Badranin salamurhayrityksen jälkeen ”ymmärsi menneensä liian pitkälle tuessaan veljeskunnalle”, ja Badran joutui eroamaan.[16]

Valtioiden väliset suhteet olivat jännittyneitä vuoteen 1985 asti. Vuonna 1985 kuningas Hussein lähetti Jordanian pääministeri Zaid al-Rifaille avoimen kirjeen, jossa hän syytti hallitusta Syyrian muslimiveljeskunnan tukemisesta ja siten maiden välien vaarantamisesta.[17] Tällä kirjeellä ei kuitenkaan näyttänyt olleen juurikaan vaikutusta Syyrian veljeskunnan toimintaan.[18] Ahmad Obeidat puolestaan linkitti kirjeen Israelin ja palestiinalaisten mahdolliseen rauhanprosessiin, mikä selitti tarpeen lähentyä Syyrian kanssa.[19]

Syyrian Muslimiveljeskunta sai toimia Jordaniassa 1990-luvun loppuun saakka. Jordanian ja Syyrian väliset suhteet paranivat vasta kuningas Husseinin ja Hafez al-Assadin kuoltua. Vuonna 2000 Muslimiveljeskunnan pääjohtaja Ali Sadreddine al-Bayanouni jäi Lontooseen, sen jälkeen kun Jordania oli pyytänyt häntä olemaan palaamatta sinne suuntautuneelta matkaltaan.

Näyttää varsin mahdolliselta, että Jordanian muslimiveljeskunnalla oli rooli välittäjänä Jordanian viranomaisten, erityisesti turvallisuuspalvelun, ja Syyrian muslimiveljeskunnan välillä. Jordanian muslimiveljeskunnan edustajan mukaan Jordanian veljeskunta auttoi Jordanian viranomaisia tunnistamaan Syyrian veljeskunnan jäsenet, jotta mahdolliset Syyrian turvallisuuspalvelun soluttautujat saataisiin kiinni jo rajalla.[20]

Tämän lisäksi Jordanian muslimiveljeskunta oli antanut logistista tukea Syyrian veljeskunnalle heidän kapinassaan Assadia vastaan. Erityisesti jordanialaiset opiskelijat toimivat viestinviejinä Syyriassa sekä Syyrian ja Jordanian välillä. Jordanialaiset yliopisto-opiskelijat kuljettivat niin viestejä kuin rahaa Syyriassa toimivien jäsenten ja jo Jordaniaan siirtyneen Syyrian veljeskunnan johdon välillä vuosien 1978 ja 1980 välisenä ajanjaksona. Jordanialaiset olivat paremmassa turvassa Syyrian turvallisuuspalvelulta kuin syyrialaiset. Toisinaan Syyrian turvallisuuspalvelu kuitenkin pääsi perille viestinviejistä – kenties soluttautumalla Jordanian veljeskunnan sisälle – ja vangitsi heidät Syyriassa. Erään haastateltavani kaksi tuttavaa katosi 1980-luvulla: toinen vietti yli kymmenen vuotta pahamaineisessa Tadmurin vankilassa, toisen kohtalo ei koskaan selvinnyt. Syyrian veljeskunnan jäsen vahvisti tämän tiedon: hänen mukaansa merkittävä joukko jordanialaisia veljeskuntaan kuuluvia opiskelijoita vangittiin Syyriassa 1980-luvulla.[21]

Lukuisat lähteet, mukaan lukien useat haastattelemani tutkijat, viittaavat siihen, että Syyrian muslimiveljeskunnalla oli aseelliseen toimintaan kouluttavia leirejä Jordaniassa. Näiden lähteiden mukaan leirien salliminen olisi ollut osa kuningas Husseinin ulkopolitiikkaa hänen pyrkiessään horjuttamaan Syyrian hallintoa. Tutkijoiden Alasdair Drysdalen ja Raymond Hinnebuschin mukaan kuningas Hussein salli Syyrian muslimiveljeskunnan jatkaa aseellista toimintaansa Jordaniasta käsin vuonna 1979.[22] Drysdalen mukaan Syyria marssitti joukkonsa rajalle vuoden 1980 lopussa ja vaati Jordaniaa estämään muslimiveljeskunnan toiminnot Jordaniasta käsin.[23] Journalisti ja kirjailija Patrick Sealen mukaan Syyrian joukot iskivät heinäkuussa 1980 Jordaniaan Syyrian muslimiveljeskunnan koulutusleireille ja useat Hamassa 1982 kiinni- otetuista olivat saaneet koulutuksensa Jordaniassa.[24] Lefévren mukaan Jordaniassa oli koulutusleirejä aavikkoalueilla, mutta salainen palvelu ei ollut niin aktiivisesti mukana niiden ylläpidossa kuin mitä vastaavat Egyptissä ja Irakissa. Hänen mukaansa Syyrian veljeskunta toimikin Jordaniassa suhteellisen salaisesti, tosin Jordanian hallinnon tietämänä ja sallimana.[25]

Suurin osa haastateltavistani, mukaan lukien Jordanian ja Syyrian muslimiveljeskuntien sekä haastattelemani Jordanian hallituksen edustajat, kuitenkin kielsi suoraan näiden leirien olemassaolon. Mikäli nämä leirit olivat olemassa, selvitettäväksi edelleen jää, missä ja milloin nämä leirit varsinaisesti sijaitsivat, mikä Jordanian hallinnon rooli niiden ylläpidossa oli ja mikä koulutusleiritoiminnan mittakaava oli. Ne haastateltavani, jotka tunnustivat leirien olemassaolon mahdollisuuden, eivät tienneet niistä tarkasti vaan viittasivat huhuihin. Kaiken kaikkiaan monet haastateltavat eivät olleet halukkaita puhumaan aiheesta. Aihe on yhtä herkkä nyt kuin aikaisemmin Bashar al-Assadin syyttäessä Jordaniaa kapinallisten kouluttamisesta maaperällään.

Jordania oli monessa suhteessa tärkeä valtio maanpakoon joutuneelle Syyrian muslimiveljeskunnalle. Sen lisäksi että se toimi luontevana turvapaikkana veljeskuntalaisille ja heidän perhekunnilleen, se muodosti maanpakolaisuuden alkuvuosina tärkeän yhteydenpitokanavan Syyrian muslimiveljeskunnan ja muualle muuttaneiden veljeskuntalaisten välillä sekä välietapin Irakissa sotilaallista koulutusta saaville muslimiveljeskuntalaisille. Jordanian varsin suopea asenne Syyrian muslimiveljeskuntaa kohtaan oli sen politiikkaa suhteessa Syyriaan, mutta samalla se mahdollisti Syyrian muslimiveljeskunnalle yhden tärkeän sillanpääaseman vastarinnan jatkamisessa Assadin hallintoa vastaan. Tärkeimmät avoimet kysymykset liittyvät mahdollisten aseelliseen toimintaan liittyvien koulutusleirien olemassaoloon Jordaniassa ja Jordanian hallinnon suhteeseen tai jopa rooliin näiden koulutusleirien suhteen. Oliko Jordaniassa sotilaallisia koulutusleirejä, ja jos oli, mikä niiden mittakaava oli ja mikä oli Jordanian hallinnon rooli niihin liittyen? Johtopäätöksenä voidaan kuitenkin todeta, että Jordania toimi maanpaon alkuvuosina tärkeänä väli- ja yhteyspisteenä Syyrian muslimiveljeskunnalle sekä suhteessa vastarinnan jatkamiseen erityisesti Irakista käsin että yhteydenpidon keskuksena kansainväliseksi levinneen liikkeen jäsenten välillä.

Paula Tarvainen on Lähi-idän tutkimuksen opiskelija Helsingin yliopistossa, jonne hän tekee pro gradu -tutkielmaa Syyrian muslimiveljeskunnan maanpaon varhaisista vuosista. Hän oli harjoittelijana Suomen Lähi- idän instituutissa syksyllä 2012 Ammanissa, Jordaniassa. Tarvainen on myös yksi Lähi-idän opiskelijat ry:n perustajajäsenistä.

 

Lähteet

Abd-ALLAH, Umar F. 1983. The Islamic Struggle in Syria. Berkley: Mizar Press.

drysdALe, Alasdair 1982. The Asad Regime and Its Troubles. Merip Reports 110: 3–11.

drysdALe, Alasdair & Raymond Aloysius HinnebuscH 1991. Syria and the Middle East Peace Process. New York: Council on Foreign Relations Press.

Lefévre, Raphael 2013. Ashes of Hama, The Muslim Brotherhood in Syria. Lontoo: Hurst. Lund, Aron 2011. The Ghosts of Hama: The Bitter legacy of Syria’s failed 1979–1982

revolution. Swedish International Liberal Centre.

robins, Philip 2004. A History of Jordan. Cambridge: Cambridge University Press.

seALe, Patrick 1998. Asad: The Struggle for Middle East. Berkley: University of California Press.

haastattelut

H1: 18.12.2012 Amman, Syyrian muslimiveljeskunnan jäsen Alepposta, pakeni Jordaniaan 1981.

H2: 20.12.2012 Amman, Syyrian muslimiveljeskunnan jäsen Hamasta, pakeni Jordaniaan 1979.

H3: 20.10.2012 Amman, Jordanian muslimiveljeskunnan jäsen.

H4: 16.12.2012 Zarqa, Jordanian muslimiveljeskunnan jäsen.

H5: 12.12.2012, Amman, Jordanian muslimiveljeskunnan jäsen, eronnut liikkeestä, toimii nykyisin tutkijana.

H6: 26.11.2012 Amman, Syyrian muslimiveljeskunnan jäsen, taustoittava haastattelu, pakeni Hamasta perheineen lapsena.

H7:2.12.2012, Amman, Syyrialainen toimittaja joka pakeni Hamasta 1982 perheineen. Ei veljeskunnan jäsen.

H8: 13.12.2012, Amman, Ahmed Obeidat. Turvallisuuspalvelun johtaja, sisäministeri ja pääministeri vuosina 1974–1985.

H9: 8.11.2012, Amman, Abdelraouf al-Rawabdeh.

 

Viitteet

[1] Tämä artikkeli perustuu tekeillä olevaan pro gradu -työhöni. Tarkastelen gradussani Syyrian muslimiveljeskunnan toimin- taa Jordaniassa sekä sen suhdetta Jordanian hallintoon ja muslimiveljeskuntaan. Koska aineiston kerääminen on vielä kesken, esitän tässä alustavia huomioita. Tutkimukseni aineisto koostuu lähes yksinomaan Jordanian ja Syyrian muslimi- veljeskuntien edustajien haastatteluista, jotka keräsin loka–joulukuussa 2012 Jordaniassa. Huolimatta maanpakovuosien merkityksestä Syyrian muslimiveljeskunnalle, aihetta ei ole toistaiseksi ainakaan Jordanian osalta tutkittu laajasti. Erityisesti maanpakovuosien varhainen vaihe on relevantti myös liikkeen nykyisen toiminnan ymmärtämisessä. Suojellakseni haastateltujen muslimiveljenkuntien jäsenten henkilöllisyyksiä en mainitse heidän nimiään.

[2] Lund 2011: 8.

[3] Abd-Allah 1983: 85–113.

[4] H5.

[5] H7.

[6] H1.

[7] <www.hrw.org/legacy/wr2k/Mena-09.htm>

[8] H2.

[9] H1.

[10] Lefévre 2013: 115; H2; H1.

[11] Abd-Allah 1983: 88–113.

[12] H2.

[13] Lefévre 2013: 164.

[14] Drysdale 1982; Robins 2004: 150.

[15] Drysdale 1982: 11.

[16] Lefévre 2013: 132.

[17] Times 12.11.1985 King Hussein: Public acknowledgment to Zaid al-Rifai.

[18] H2.

[19] H8.

[20] H4; H5; H1.

[21] H5; H1.

[22] Drysdale & Hinnebusch 1991: 71.

[23] Drysdale 1982: 11.

[24] Seale 1998: 329–333.

[25] 25 Lefévre 2013: 132.