Sodan ja rakkauden jumalatar: Kaksoisvirtainmaan naiset ja pyhyys

 

Muinainen Mesopotamia eli Kaksoisvirtainmaa sijaitsi suunnilleen nykyisten Irakin ja Syyrian valtioiden alueella, Eufratin ja Tigrisin hedelmällisissä jokilaaksoissa. Sitä kutsutaan usein sivilisaation kehdoksi, koska muun muassa kirjoitus keksittiin ensimmäisenä siellä. Sumerit kirjoittivat ensimmäiset nuolenpäätekstit Etelä-Mesopotamiassa noin vuonna 3500 eKr. Myöhemmin alueelle saapuneet seemiläiset kansat ryhtyivät kirjoittamaan omaa kieltään akkadia sumerilaisten kehittämillä nuolenpäillä. Vähitellen sumerilainen kulttuuri sulautui seemiläiseen, samalla sitä kuitenkin muokaten ja rikastaen. Akkadia puhuvat seemiläiset muodostivat karkeasti ottaen kaksi eri ryhmittymää: assyrialaiset hallitsivat Pohjois-Mesopotamiaa ja babylonialaiset Etelä-Mesopotamiaa. Assyrialainen ja babylonialainen kulttuuri muistuttivat monella tavalla toisiaan, vaikka myös eroja oli sekä kielellisesti että kulttuurisesti. Assyro-babylonialainen sivilisaatio kuitenkin kuihtui vähitellen sen jälkeen kun persialaiset tuhosivat viimeisen suuren mesopotamialaisen imperiumin, uusbabylonialaisen imperiumin, vuonna 539 eKr.

Alueen historia ei tietenkään ole ihan näin suoraviivainen. Assyria ja Babylonia taistelivat sekä keskenään että muita Mesopotamian suuria ja pieniä valtakuntia vastaan muodostaen välillä suuria imperiumeja ja välillä pieniä kaupunkivaltioita. Välillä todistusaineistossa on pitkiäkin aukkoja ja sekasortoisia aikoja, jolloin emme tiedä paljoakaan tapahtumista. Toisina aikoina taas olemme hyvinkin tarkkaan perillä asioista.

 

Mesopotamialainen uskonto

Monijumalisessa järjestelmässä jokaisella kylällä ja kaupungilla oli omat jumalansa. Samalla kun sumerilainen kieli ja kulttuuri sulautuivat seemiläiseen, myös sumerilainen jumalmaailma siirtyi osaksi seemiläistä kulttuuria. Vaikka tässä yhteydessä käytän jumalista niiden myöhempiä, akkadinkielisiä nimiä, useimmilla jumalilla oli lähtökohtansa siis jo sumerissa.

Mesopotamian historian kuluessa toisista jumalista muodostui tärkeämpiä kuin toisista. Tietyt jumalat mainitaan nuolenpäälähteissä erityisen usein. Näitä ovat mm. myrskyn jumala Adad ja taivaan jumala Anum. Nabû oli kirjoituksen ja viisauden jumala, Nergal oli Manalan hallitsija ja Ninurta oli sodan jumala, joka usein kuvattiin jousen ja miekan kanssa. Sîn oli kuun jumala ja Šamaš puolestaan auringon jumala. Šamaš oli myös oikeuden ja totuuden jumala, koska – kuten aurinko – hän näkee kaiken. Ea puolestaan oli koko maailman makeiden vesien jumala (mesopotamialaisessa maailmankäsityksessä maa kelluu makean veden päällä) sekä viisauden ja monien taitojen jumala.

Vuosisatojen vieriessä Mesopotamiassa tunnettiin myös useita pääjumalia ja ”jumalten kuninkaita”. Sumerilaisille jumalten kuningas oli Nippurin kaupunkijumala Enlil, assyrialaisille Assurin kaupunginjumala Aššur ja babylonialaisille Babylonin kaupunginjumala Marduk.

 

Sodan ja rakkauden jumalatar

Näiden miespuolisten jumalten lisäksi suurten jumaluuksien joukosta löytyy yksi jumalatar, Ištar, sumerilaisille Inanna. Hän on myös eräs vanhimmista suurista jumalista, sillä hänen symbolinsa, ruokokimppu, löytyy alueen ikonografiasta jo noin 3800 eKr. eli ennen kirjoitetun ajan alkua. Yötaivaalla hänet näkee aamu- ja iltatähtenä, Venuksena.

Kiinnostavaa kyllä mesopotamialaiset pitivät aamutähteä maskuliinisena mutta iltatähteä feminiinisenä. Muutenkin Ištar oli ristiriitainen hahmo, joka tunnetaan monessa eri muodossa: mm. prostituoituna, morsiamena, soturina ja kuninkaan äitinä. Yleisin määritelmä hänelle on ”sodan ja rakkauden jumalatar”. Ištar ei toteuttanut naisen perinteistä roolia vaimona ja äitinä vaan toimi monesti kuin mies. Ištarin luonteeseen sisältyi monia vastakohtia, esimerkiksi järjestys ja kaaos sekä ystävällisyys ja julmuus. Erityisen hyvin asia ilmaistaan tässä sumerilaisessa ylistyshymnissä noin vuodelta 2300 eKr.:

Tuhoaminen ja rakentaminen, ylösnostaminen ja alaspainaminen – ne ovat sinun vallassasi Inanna. Armon antaminen ja sydämen eheyttäminen – ne ovat sinun vallassasi Inanna. Vitsaileminen, riidanlietsonta, naurattaminen, nöyryyttäminen ja korkealle nostaminen – ne ovat sinun vallassasi Inanna. Tuho, katkera suru, kärsimys ja pahuus, valon pimentäminen – ne ovat sinun vallassasi Inanna.

Paitsi että Inanna/Ištar oli vastakohtien jumalatar, hän oli myös rajoja ylittävä jumaluus. Hän ylittää hahmossaan sukupuolten väliset rajat, mutta Ištar liikkui myyttisellä tasolla sujuvasti myös Taivaan, Maan ja Manalan välillä. Eräs kiinnostavimmista hänestä kertovista myyteistä kuvailee sitä, kuinka Ištar laskeutuu Manalaan saadakseen hallintaansa kuolleiden valtakunnan, jonka kuningatar on hänen sisarensa Ereškigal. Hänen saapuessaan Manalaan Ereškigal kuitenkin raivoissaan tuomitsee Ištarin kuolemaan. Ištarin joutuessa jäämään Manalaan ihmiset ja eläimet menettävät kiinnostuksensa seksiin ja lakkaavat lisääntymästä – tuho uhkaa koko maailmaa. Lopulta jumala Ea lähettää apureita auttamaan Ištaria. Ea luo heidät kynsiensä alla olevasta liasta ja antaa heille mukaan ”elämän vettä” ja ”elämän yrtin”. He onnistuvatkin pääsemään Ereškigalin suosioon ja saavat Ištarin ruumiin, jonka he elävöittävät käyttämällä ”elämän vettä” ja ”elämän yrttiä”. Ištar pääsee palaamaan taivaaseen ja ihmiset ja eläimet lisääntyvät jälleen.

Myytissä esiintyvät apurit ovat Ištarin temppelissä toimivia pappeja, akkadilaisilla ammattinimikkeillä assinnu-, kurgarrû- ja kulu’u-pappeja. Ilmeisesti he olivat miehiä, jotka omaksuivat naisten piirteitä, eli ”miesnaisia”. Heidän sosiaalinen asemansa oli marginaalinen, mikä näkyy myös Ištarin manalanmatka -myytissä. Siinä Ea luo heidät kynsiensä alla olevasta liasta, ja myytin lopussa raivostunut Ereškigal kiroaa assinnun seuraavasti: ”Leipä kaupungin auroista olkoon ruokanasi, kaupungin viemäri ainoa juomapaikkasi, kaupungin muurin varjo ainoa seisomispaikkasi, kynnykset ainoa istuimesi, lyökööt juopot ja janoiset sinua poskelle.” Myös monet muut sanonnat ja tekstit kertovat heihin kohdistetuista negatiivisista asenteista, esimerkiksi ”hän on kulu’u eikä mies”. Manalanmatkamyytti kuitenkin antaa selityksen ja oikeutuksen heidän olemassaololleen ja toiminnalleen: he toimivat välittäjinä arkielämän ja jumalten maailman välillä.

Heidän statustaan voidaan arvioida myös pragmaattisemmalla tavalla, joka kuitenkin tukee yllä esitettyä. Mahdollisesti assinnut, kurgarrût ja kulu’ut olivat olemassa nimenomaan siksi, että maskuliiniset ja feminiiniset roolit Mesopotamiassa olivat niin selvästi rajatut. Ištarin palvojaksi ryhtyminen saattoi olla pakotie niille, jotka eivät jostain syystä kyenneet tai halunneet toimia yhteiskunnassa miehinä tai naisina.

Ištar oli siis monimerkityksinen jumalatar, joka ylitti sukupuolten väliset raja-aidat ja muutkin kulttuuriset rajat helposti. Miksi tällainen jumala oli olemassa? Selvästi Ištar täytti jonkin tärkeän roolin jumalkunnassa. Itse olen sitä mieltä, että ylittämällä kulttuurisia rajoja – Taivaan ja Manalan välisen rajan tai mieheyden ja naiseuden välisen rajan – Ištar samalla kuitenkin myös määritteli nämä rajat. Näin hän myös suojeli näitä rajoja sekä niihin liittyviä normeja ja rakenteita.

 

Naiset ja profetia Ištarin temppeleissä

Temppeleissä toimi monenlaisia naisia, mutta tässä lyhyessä artikkelissa kerron vain hieman naispuolisista profeetoista uusassyrialaisella ajalla. Keskityn uusassyrialaiseen aikaan, koska tältä ajalta on eniten tekstiaineistoa. Uuasssyrialainen imperiumi oli aikansa suurvalta, jolla oli juuret vanhemmassa perinteessä. Se oli vuoden 934 eKr. tienoilla varsin pieni kaupunkivaltio, joka kuitenkin laajeni päättäväisesti. Todellinen suurimperiumi syntyi vuoden 745 eKr. jälkeen, jolloin uusassyrialainen imperiumi laajeni jättimäiseksi: aina Persianlahdelta Turkkiin asti. Yhdistyneet meedien ja babylonialaisten sotavoimat tuhosivat mahtavan uusassyrialaisen imperiumin vuonna 612 eKr. Uusassyrialainen valtakunta jätti jälkeensä tuhansia savitauluja, joskaan patriarkaalisen yhteiskunnan arkistot eivät aina valota naisten elämää kovinkaan hyvin. Onneksi uusassyrialaiset tekstit ovat sentään hyvin editoituja ja käännettyjä – erityisesti Helsingin yliopistossa toiminut Niniven valtionarkistot -projekti on huolehtinut siitä.

Uusassyrialainen sana ”profeetalle” oli raggintu, joka kirjaimellisesti tarkoittaa ”huutajaa”. Profeetta sai yhteyden jumalaan todennäköisesti transsitilassa ja puhui lyhyen hetken ajan jumalan suulla. Usein tämä jumaluus oli Ištar. Profetia oli nimenomaan hänen alaansa, koska Ištar toimi mesopotamialaisessa jumalkunnassa nimenomaan välittäjän ja rajojen rikkojan roolissa. Samoin kuin Ištarin, profeetan tehtävänä oli rikkoa jumalten ja ihmisten välinen raja ja toimia välittäjänä ihmisten ja jumalten välillä. Jotkut profeetoista olivat luultavasti yllämäinittuja assinnu-, kurgarrû– ja kulu’u-pappeja Profeetat olivat todennäköisesti pysyviä temppeliyhteisön jäseniä suurissa kulttikeskuksissa kuten Arbailissa (nyk. Erbil), Kalhussa ja Assurissa. Profeetat saattoivat kuitenkin julistaa muidenkin jumalten kuin Ištarin suulla.

Uusassyrialaisia profetioita on säilynyt ainoastaan kuningas Esarhaddonin (680­−669 eKr.) ja Assurbanipalin (668−631 eKr.) hallintokausilta. Suurin osa naisten antamista profetioista sijoittuu kuningas Esarhaddonin valtakauden alun levottomiin aikoihin. Nämä profetiat lupaavat jumalilta tukea lailliselle kuninkaalle Esarhaddonille. Eräs tällainen profetia, joka lähetettiin kuninkaan äidille, kuuluu seuraavasti (puhujana on Arbailin valtiatar eli Ištar): ”Sen takia että vetosit minuun sanoen: ’Miksi olet ottanut suojiisi kuninkaan valtaistuimen luo tunkeutujat, mutta pakotat minun oman poikani vaeltamaan tasangolla?’ Nyt sanon: älä pelkää kuninkaani, kuningaskunta on sinun, sinun on valta!” Tekstin kahdella viimeisellä rivillä ilmoitetaan, että tieto on tullut Arbelan kaupungin temppelissä olevalta naiselta nimeltä Ahat-abiša.

Kiinnostavaa on myös Ištarin rooli kuninkaan jumalallisena äitinä. Eräässä profetiassa jumalatar julistaa: ”Minä vuodatan kuninkaani vihollisten veren, minä suojelen kuningastani… Minä olen sinun isäsi ja äitisi, minä kasvatin sinut siipieni suojassa; minä tulen takaamaan menestyksesi.” Ideologisesti Ištar toimi siis myös kuninkaan linkkinä jumalmaailmaan. Mesopotamialaiset kuninkaat eivät itse olleet jumalia, toisin kuin faaraot, mutta kuninkaan tärkein tehtävä oli pitää yllä hyviä välejä jumalmaailmaan. Tässä tehtävässä hänen auttajansa oli taivaan ja maan välillä vapaasti matkaava Ištar, kuninkaan taivaallinen äiti. Asian voi ajatella myös niin, että tässä kuninkaan ja Ištarin suhteessa on hieman samaa tematiikkaa kuin myöhemmässä kristinuskossa: varsinkin katolisessa uskossa Neitsyt Maria toimi nimenomaan tavallisten ihmisten pyyntöjen välittäjänä taivaaseen.

 

 Assyriologi Saana Svärd (FT) on erikoistunut tutkimaan muinaisen Lähi-idän naisia. Hän työskentelee parhaillaan Helsingin yliopiston Muinaisen Lähi-idän henkinen perintö -projektissa.