Nyky-kabbala Israelissa

Suomalaisille kabbala lienee tuttu termi sekä amerikkalaisista elokuvista että poptähtien harjoittamana uususkonnollisena liikkeenä, jonka yhtymäkohdat varsinaiseen juutalaisuuteen ovat hämärtyneet. Israelissa tämä mystiikan haara on esillä sekä poliittisessa arjessa että populaarikulttuurissa. Kabbalaa harjoittavat liikkeet ovat eloisa osa israelilaista katukuvaa julisteineen, tarroineen ja iskulauseineen, ja kabbalisti-rabbeja on nähty päivänpolitiikan taustavaikuttajina. Elokuvien ja kirjallisuuden teemoissa kabbala on jo pitkään ollut kestosuosikki. Tässä artikkelissa esittelen lyhyesti kabbalan merkitystä ja asemaa nykypäivän israelilaisessa yhteiskunnassa.

 

Mitä on kabbala?

Termin kabbala (hepr. qabbala) taustalla on heprean sanajuuri qbl, joka tarkoittaa vastaanottamista. Kabbala merkitsee siis vastaanotettua tietoa, ”perinnettä”. Juutalaisen ajattelun mukaan tämä perinne sisältää muinaista, salattua ja pyhää tietoa, jonka Jumala on antanut Israelin kansalle Siinain vuorella Tooran välityksellä (2. Mooseksen kirja 19−24). Tieteellisessä tutkimuksessa kabbalalla tarkoitetaan erityisesti 1100–1300-luvuilla Espanjassa ja Ranskassa kehittynyttä keskiaikaista mystillis-teosofista perinnettä, jossa pohditaan muun muassa Jumalan olemusta ja jumalallisten attribuuttien eli sefiroiden dynamiikkaa. Laajimmassa merkityksessä kabbala, mystinen juutalainen traditio, yhdistää kaikkia esoteerisia juutalaisia liikkeitä ajanlaskumme alusta asti. Tässä merkityksessä mukaan mahtuu myös muista uskonnoista tuttuja mystiikan elementtejä: maagisia perinteitä, meditaatiotekniikoita ja mystistä yhteyttä jumalalliseen sfääriin.

Varsinainen kabbala syntyy 1200-luvun Espanjassa, jossa sen pääteokseksi huipentuu ajanlaskumme alussa eläneen rabbi Shim’on bar Johain nimiin koottu Zohar Myöhemmässä juutalaisuudessa tämä mystinen teos kohoaa jopa heprealaisen Raamatun Tooran rinnalle. Myöhempi vaikutusvaltainen kabbalan keskittymä sijaitsee 1500-luvulla Galilean Safedissa. Tässä rabbi Iisak Lurian (1534–1572) mukaan nimetyssä luriaanisessa kabbalassa keskeiseksi kohoaa jumalallisen maailman harmonian ”korjaaminen” mitsvoilla eli noudattamalla Jumalan käskyjä.

Kabbalasta ja siihen liitetyistä rituaaleista tuli myöhäisellä keskiajalla juutalaisuudessa yleisesti hyväksyttyä, joskin sen esoteerinen ja siten vaarallinen olemus on aina tehty selväksi. Kabbalan ja mystiikan keskeisin piirre on salamyhkäisyys: vain harvat ja valitut ovat hengellisesti kypsiä opiskelemaan mystistä tietoa, saati välittämään sitä eteenpäin. Rabbiinisen tradition mukaan uhkana ovat hulluus, epäjumalanpalvonta ja kuolema. Perinteisesti juutalaiset ovat vastustaneet mystiikan opettamista ei-juutalaisille.

1700–1800-luvuilla keskieurooppalainen juutalainen valistusajattelu (haskala) kritisoi kabbalaa ankarasti. Kabbala ja siitä paljon ammentanut, 1700-luvun Puolassa syntynyt hasidijuutalaisuus haluttiin torjua alkukantaisina ja ”itämaisina” perinnäistapoina, jotka haittaavat juutalaisten sopeutumista länsimaiseen yhteiskuntaan. Saksalaisessa yliopistoperinteessä kehittyneen Wissenschaft des Judentums -liikkeen tutkijat pitivät kabbalaa takapajuisena roskana ja Zoharia ”valheiden kirjana”.

Ensimmäinen moderni kabbalan tutkija ja grand old man oli saksalaisen historiallis-filologisen koulutuksen saanut Gershom Scholem (1898–1982). Scholemin pääteos (engl. Major Trends in Jewish Mysticism) on jaettu historiallisiin vaiheisiin: historiikki päättyy hasidismin syntyyn 1700- luvulla. Scholem korosti, että elävällä kabbalistisella traditiolla ei ole nykyjuutalaisuudelle juurikaan merkitystä. Hänelle kabbala oli ainoastaan modernin akateemisen tutkimuksen kohde, juutalaiselle menneisyydelle merkityksellinen mutta nykyisin jo kuihtunut ja kuivettunut ilmiö.

Vaikka Scholem päätti juutalaisen mystiikan historian 1700-luvulle, kabbala oli kuitenkin aina ollut elävää perinteisen juutalaisuuden edustajien parissa. Jo ennen Israelin valtion perustamista vuonna 1948 Jerusalemissa vaikutti useita merkittäviä kabbalisteja, jotka olivat kotoisin kaikkialta juutalaisesta maailmasta, Lähi-idästä, Pohjois-Afrikasta ja Euroopan ashkenasialueilta. Nämä modernit kabbalistit kehittivät tuoreita mystisiä oppirakennelmia, joihin sulautui moderneja elementtejä. Esimerkiksi Abraham Kook (1865–1935) yhdisti kabbalan ja sionistis-kansallisen ideologian, ja Yehuda Ashlag (1885–1954) toi luriaaniseen kabbalaan kommunistista tulkintaa.

Scholemin jalanjäljillä akateeminen tutkimus on pitkään pysytellyt visusti historiallis-filologisten kysymysten äärellä eikä ole ollut kiinnostunut kabbalasta elävänä perinteenä. Vasta viime vuosina nyky-kabbala on alkanut herättää huomiota akateemisissa piireissä. Keskeisimmät nuoren polven tutkijat ovat israelilaisia: Boaz Huss ja Jonathan Garb ovat korostaneet yhteiskunnallisten teorioiden ja metodien soveltamista nykykabbalan tutkimukseen.

 

Kabbala Israelissa 1970-luvulta alkaen

1960-luvulle asti kabbalalla oli marginaalinen asema modernissa israelilaisessa kulttuurissa. Kabbala oli jäänyt haredien eli vanhaortodoksien ja Lähi-idästä peräisin olevien mizrahi-juutalaisten piiriin. Vuoden 1967 sodan lopputuloksena Israel miehitti Länsirannan mukaan lukien Itä-Jerusalemin, Gazan, Golanin ja Siinain. Erityisesti Jerusalemin pyhien paikkojen haltuunotto herätti uskonnollista innostusta, johon sekoittui mystis-messiaanisia pyrkimyksiä. Poliittisten ja sotilaallisten muutosten myötä perinteiset kabbalistiset oppilaitokset ja hasidijuutalaisuuteen sitoutuneet liikkeet ryhtyivät aktiivisemmiksi. Koettiin, että muuttuneiden olosuhteiden myötä uskonnolla tulisi olla keskeisempi asema myös yhteiskunnassa ja politiikassa.

Nyky-kabbalan Israelissa voi karkeasti jakaa neljään päävirtaukseen: 1. vanhaortodoksien eli haredien perinteinen kabbala, 2. Lähi-itä- eli mizrahi-taustaisten juutalaisten perinteinen kabbala, 3. uskonnollis-sionististen piirien harjoittama kabbala, sekä 4. new age -vaikutteinen kabbalaan sitoutunut uususkonnollinen liikehdintä. Näitä suuntauksia on kuitenkin vaikea niputtaa tietyn etnisen tai sosiaalisen ryhmän yksityisomaisuudeksi. Kun aiemmin varsinaiset kabbalistit olivat mizrahi- tai hareditaustaisia juutalaisia, kabbalasta kiinnostuneita on nykyisin kaikissa yhteiskunnan luokissa ja juutalaisissa suuntauksissa. Eri virtausten väliset erot ovat toisinaan hyvin häilyviä. Monet – mukaan lukien liikkeiden johtajat – tulevat alun perin maallistuneesta taustasta: kabbalaan pohjautuvien liikkeiden (Habad, bresleviläisyys) aktiivisen lähetystyön kautta moni maallistunut juutalainen on ”palannut” perinteisempään juutalaisuuteen. Tämä moniulotteisuus näkyy myös liikkeiden opissa ja harjoituksissa. Lähes kaikki kabbalistiset virtaukset ovat saaneet vaikutteita muista uskonnollisista perinteistä ja populaarikulttuurista sekä tietoisesti että tiedostamatta.

 

Perinteinen kabbala: vanhaortodoksit

Perinteisen haredien eli vanhaortodoksien harjoittaman kabbalan tutkiminen on hyvin haastavaa, koska opiskelu tapahtuu yhä tänä päivänä suullisesti opettajan ja oppilaan välisessä luottamuksellisessa suhteessa. Lisäksi vanhaortodoksien tuottamat uudet kabbalistiset tekstit pyritään pitämään tiukasti vain omien parissa. Perinteinen haredien harjoittama kabbala onkin säilyttänyt esoteerisen luonteensa tähän päivään asti. Tällä hetkellä Israelissa on 650 000–700 000 haredia, jotka pyrkivät noudattamaan ehdottomasti Tooran jokaista sääntöä ja suhtautuvat kielteisesti modernin maailman ilmiöihin. Vanhaortodoksit kokevat erottautuvansa ”valon lapsina” muusta maailmasta, jota edustavat ”pimeyden voimat”; tälle näkemykselle löytyy vahva tuki keskiaikaisesta kabbalistisesta kirjallisuudesta.

Vanhaortodokseissa on myös muuhun yhteiskuntaan avoimemmin suhtautuvia edustajia, joista näkyvimpiä ovat habad ja bresleviläisyys. Molempien hasidiliikkeiden ideologiaa värittää vahva kabbalistinen maailmankuva ja messianismi. Liikkeet ovat onnistuneet vetämään puoleensa runsaasti myös maallisesta taustasta tulevia juutalaisia. Habadin julisteissa esiintyy heidän vuonna 1994 kuollut rebbensä, Menahem Mendel Schneerson, jota osa heistä yhä pitää messiaana. Habadin päätaktiikka on sitouttaa maallistuneita juutalaisia mukaan toimintaansa. Pienikin mitsva, hyvä teko, lähentää pelastusta ja messiaanista aikaa.

 

Mizrahim: amuletteja ja pyhimyksiä

Elävä kabbala oli ja on yhä Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta Israeliin  muuttaneiden juutalaisten (mizrahim) suosiossa. Karismaattiset rabbit jakavat pahalta silmältä tai lapsettomuudelta suojaavia amuletteja, ja pyhimyksinä pidettyjen rabbien haudoille järjestetään juhlapäivinä kokoontumisia, joiden päämääränä on tuottaa erityistä siunausta osallistujille. Näillä rabbien hautoihin liitetyillä traditioilla on juutalaisessa mystiikassa hyvin pitkä perinne.

Useilla kabbalaa harjoittavilla mizrahi-taustaisilla rabbeilla on vaikutusvaltaa sekä talouselämässä että politiikassa. Kuuluisin lienee Bagdadissa syntynyt Yitshaq Kaduri (k. 2006). Häntä pidettiin ihmeidentekijänä, jonka luokse tultiin hakemaan amuletteja, neuvoja ja siunauksia. Monet poliittiset johtajat pyrkivät käyttämään Kadurin mainetta vaaliaseena. Vuonna 1996 Kaduri lennätettiin pääosin mizrahien kannattaman Shas-puolueen juhliin näyttävästi helikopterilla. Shas jakoi äänestäjilleen Kadurin siunaamia amuletteja, joiden levittäminen sittemmin julistettiin laittomaksi.

 

Uskonnollis-sionistit ja kabbala

1800–1900-lukujen vaihteessa kehittynyt juutalainen kansallisuusaate, sionismi, oli alun perin maallistuneiden juutalaisten liike, joka pyrki diplomatian keinoin vaikuttamaan juutalaisvaltion syntymiseen. Sionistisen liikkeen sisälle kehittyi kuitenkin jo varhaisessa vaiheessa myös vahvan uskonnollinen linja. Kuuluisin varhaisista uskonnollis-sionistisista kabbalisteista on Abraham Kook (1865–1935), jonka suosittua aforismikokoelmaa Nitsotsot (”valonkipinät”) myydään kirjakaupoissa.

Talmudin mukaan loppua ei saa ”pakottaa”, minkä vuoksi suurin osa vanhaortodokseista on perinteisesti suhtautunut sionismiin vihamielisesti. Vanhaortodokseista poiketen uskonnollissionistit suhtautuivat sionismiin positiivisesti ja loivat sille oman, hengellisen selityksensä. Monelle uskonnollis-sionistiselle ajattelijalle juutalaisen mystiikan tarjoama maailmankuva sulautuu notkeasti osaksi nykyhetken tapahtumia. Israelin valtion olemassaolo ja menestys ovat messiaanisen ajan alkusoittoa. Tässä on selkeä yhtymäkohta Galilean Safedissa 1500-luvulla kehittyneeseen luriaaniseen kabbalaan, jonka mukaan mikä tahansa teko voi olla messiaan ilmestymisen kannalta ratkaiseva.

Uskonnollis-sionistisen ideologian mukaan messiaaninen pelastus on koko yhteisön kollektiivinen vastuu ja sionismi välttämätöntä koko maailman tulevaisuuden ja pelastuksen kannalta. Tämän takia maa-alueiden luovuttaminen ei-juutalaisille – ja jopa ei-juutalaisten asuminen pyhän maan alueella – on herättänyt kiihkeää vastustusta. Uskonnollis-sionisteja on erityisesti siirtokuntaliikkeessä, joka pyrkii aktiivisesti asuttamaan ja ylläpitämään vuoden 1967 sodassa valloitettuja alueita.

 

”Uuskabbala” ja new age

Neljättä virtausta edustaa new age -henkinen kabbala, joka tarjoaa mystiikkaa kuluttajalle sopivasti pureskeltuna. Tätä monimuotoista liikehdintää edustaa esimerkiksi yhdysvaltalainen Kabbalah Center, joka on perustanut toimipisteitä myös Israeliin. Keskuksen kuuluisin kannattaja on poptähti Madonna. Uuskabbalistiset liikkeet opettavat kabbalaa myös ei-juutalaisille universaalina pyhänä tietona, jota voidaan opiskella ja harjoittaa ilman että toteuttaa juutalaista lakia ja elämäntapaa. Tämä monimuotoinen, ”uususkonnollinen” ja universaali nykykabbala kyseenalaistaa sen, voiko kabbala enää varsinaisesti kutsua juutalaiseksi mystiikaksi.

Yhteisiä piirteitä sekä new age -liikkeissä että nykykabbalassa ovat muun muassa kosmisen muutoksen odotus sekä erilaisten meditatiivisten ja holististen parannustekniikoiden käyttö. Sekä new agea että nykykabbalaa on kritisoitu juuri siitä, että molemmat esittävät alun perin hyvin monimutkaiset esoteeriset ideologiat hyvin yksinkertaistetussa muodossa. Uuskabbala ja new age eivät kuitenkaan ole yhtenäisiä liikkeitä. Boaz Hussin mukaan molempia kuvaa parhaiten termi ”verkosto”, eräänlainen ”hengellinen supermarketti”, josta kukin voi valita itselleen parhaiten sopivat tuotteet.

 

Lopuksi

Juutalaista mystiikkaa ei enää pidetä pelkkänä teosofisena ja teoreettisena oppirakennelmana. Muutkin mystiikkaan pohjautuvat populaarit kansanperinteet ja niiden esiintyminen nykyjuutalaisuudessa kiinnostavat niin tutkijoita kuin maallikoitakin. Aiheesta on Israelissa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana julkaistu satoja kansantajuisia teoksia. Kabbalistisia ideologioita käytetään surutta myös poliittisessa diskurssissa.

Yksi esimerkki hengellisyyden kasvusta on vuonna 2006 perustettu kirjakauppa Dabri shir, joka aloitti yhdellä vaatimattomalla myyntikojulla Tel Avivin keskusasemalla. Nykyisin tällä hyvin suositulla juutalaiseen hengelliseen tuotantoon keskittyneellä ketjulla on useita menestyviä liikkeitä eri puolella Israelia.

 

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Maailman kulttuurien laitoksella Lähi-idän tutkimuksen oppiaineessa. Kesällä 2012 Tuori kävi FIME:n tukemana kurssin Contemporary Kabbalah: Jewish Esotericism in the Modern World Jerusalemin Heprealaisessa yliopistossa.

 

Kirjallisuutta

Huss, Boaz 2005. “All you Need is LAV”: Madonna and Postmodern Kabbalah. The Jewish Quarterly Review 95: 611−624.

Huss, Boaz 2007. The New Age of Kabbalah: Contemporary Kabbalah, The New Age and Postmodern Spirituality. Journal of Modern Jewish Studies 6: 107−125.

Huss, Boaz (ed.) 2012. Kabbalah and Contemporary Spiritual Revival. Ben-Gurion University of the Negev Press.

Idel, Moshe 1987. Kabbalah. New Perspectives. New Haven, CT: Yale University Press.

Ravitzky, Aviezer 1998. Messianism, Zionism, and Jewish Religious Radicalism. University of Chicago
Press.

Scholem, Gershom 1995. Major Trends in Jewish Mysticism. With a new Foreword by Robert Alter. New York: Schocken Books.