Mitä on Palestiina?

Mitä on Palestiina? Kysymys voi äkkiseltään tuntua erikoiselta ja vastaus ilmiselvältä, mutta vähänkään syvempi tarkastelu paljastaa, ettei yksiselitteisen vastauksen antaminen tähän kysymykseen ole helppoa. Palestiina on yhtäältä historiallinen käsite, jolla viitataan siihen vailla tarkkoja rajoja olevaan maantieteelliseen alueeseen Jerusalemin kaupungin ympärillä, johon suurin osa Raamatun tapahtumista perinteisen käsityksen mukaan sijoittuu. Toisaalta nykysuomalaisista suurin osa todennäköisesti yhdistää Palestiinan Länsirannan ja Gazan alueiden muodostamaan Palestiinalaisalueeseen. Yli kaksikymmentä vuotta ensimmäisen Oslon sopimuksen solmimisen jälkeen Palestiina ei edelleenkään ole itsenäinen valtio, eikä sen tulevaisuus ole yhtään sen selvempi kuin parikymmentä vuotta sitten, jopa päinvastoin. Tästä huolimatta ja vaikka Palestiinalla ei ole virallisia, kansainvälisesti hyväksyttyjä rajoja, Palestiinan muoto on palestiinalaisten itsensä mielissä selvä. Palestiina on heille kuitenkin muutakin kuin pala maata: se on tästä maasta ja sen väkivaltaisesta menetyksestä versonut aate ja sen ympärille kietoutunut tarina – tarina kärsimyksestä, kamppailusta ja toivosta. Tätä tarinaa ja aatetta symboloi karttakuva, joka sen sijaan, että kuvaisi jotain mikä on, on ollut tai tulisi olla, muistuttaa palestiinalaisia siitä, mitä heillä ei ole.

Tutkimustani varten haastattelin kahtakymmentä Länsirannan yliopistoissa opiskelevaa palestiinalaisnuorta maalis–huhtikuussa 2013. Haastatteluissa käsiteltiin nuorten ajatuksia Palestiinassa elämisestä, palestiinalaisuudesta, Palestiinaan liitetyistä merkityksistä, Palestiinan maantieteellisestä määrittelystä, konfliktin mahdollisista ratkaisumalleista, Palestiinalaishallinnon suhteesta kansaan sekä sitä, mitä nuoret olivat Palestiinasta oppineet koulussa ja kotonaan. Lisäksi pyysin haastateltaviani piirtämään Palestiinan asettamatta tarkempia rajoituksia sille, tulisiko kuvan esittää karttaa vai jotakin muuta. Näin syntynyttä aineistoa analysoidessani pyrin löytämään haastateltavien lausunnoista erilaisia käsiteltyihin kysymyksiin liittyviä näkökulmia ja muodostamaan näistä toisistaan poikkeavista näkökulmista yhteneväisen kuvan, joka valaisisi sitä, mitä Palestiina Länsirannan yliopistoissa opiskeleville palestiinalaisnuorille merkitsee.

Haastattelujen perusteella nuoret näkivät elämässään olevan selvästi kaksi eri puolta: toisaalta heidän jokapäiväinen arkielämänsä, perheensä ja ystävänsä, jonka he näkivät pääosin hyvänä, toisaalta miehityksen heidän elämäänsä tuomat rajoitukset, joiden vuoksi tulevaisuus on jatkuvasti epävarma ja jotka vievät nuorilta vapauden toteuttaa unelmiaan. Sama kahtiajako näkyy myös nuorten Palestiinalle antamissa merkityksissä ja Palestiinasta piirtämissä kuvissa. Useat nuoret mainitsivat ensimmäisinä Palestiinasta mieleensä tulevina sanoina rauhan ja vapauden, joiden tuskin voi katsoa olevan Palestiinan nykytilannetta erityisen osuvasti kuvaavia sanoja. Pikemminkin ne kuvaavat sitä Palestiinaa, jonka nuoret toivoisivat olevan, joka heidän mielessään on Palestiinan ”todellinen” olemus, jonka miehitys ja konflikti peittävät. Tätä Palestiinan olemuksesta esitettyä toivetta välittivät myös kuvat, joissa Palestiinaa edustivat rauhankyyhkyn tapaiset symbolit. Jotkut haastateltavista kuvasivat Palestiinaa käyttäen esimerkiksi sanoja sota ja kärsimys ja piirtäen kuvia, joissa palestiinalaiset itkevät israelilaisten sotilaiden uhatessa heitä, mutta yleisemmin mainittuja olivat kuitenkin sanat kuten vastarinta, kamppailu ja itsepuolustus. Nämä sanat kuvaavat ihmisten aktiivista toimintaa, jonka tavoitteena on saavuttaa haikailtu rauhan ja vapauden tila. Rakkaus ja kiintymys Palestiinaan sekä halu tehdä jotakin palestiinalaisten ja Palestiinan auttamiseksi olivat haastatteluissa toistuvasti esiin tulleita teemoja. Ne myös nähtiin oleellisina osina palestiinalaisuutta, joka miellettiin paitsi yhteiseen historiaan ja sukujuuriin Palestiinassa perustuvana, myös ikään kuin eräänlaisena aatteena tai poliittisena liikkeenä, vakaumuksena, jonka ytimessä on usko Palestiinan vapauttamisen ja palestiinalaisten oikeuksien puolesta käytävään kamppailuun.

Pyydettäessä määrittelemään Palestiinan nimenomaan maantieteellisenä alueena haastateltavat toivat poikkeuksetta esiin näkemyksen Palestiinasta niin kutsutun historiallisen Palestiinan eli Palestiinan brittiläisen mandaattialueen kattaman alueen laajuisena. Myös haastateltavien piirtämät kartat säännönmukaisesti vahvistivat tämän näkemyksen, ja historiallisen Palestiinan aluetta kuvaavat kartat olivat myös yleinen näky ympäri Länsirantaa niin graffiteissa, julisteissa kuin matkamuistoissakin. Palestiinan konfliktin mahdollista ratkaisua koskevassa keskustelussa näkemykset hajosivat hyvin laajalti: osa oli valmis hyväksymään virallisissa neuvotteluissa esillä olevan kahden valtion ratkaisun tai vaihtoehtoisesti yhden valtion ratkaisun eli palestiinalaisten ja israelilaisten yhteisen demokraattisen valtion, toiset torjuivat toisen tai molemmat näistä vaihtoehdoista mahdottomina hyväksyä tai toteuttaa. Kuitenkin useat haastateltavat myös mainitsivat, etteivät he näe Israelin valtion olemassaolon lakkaamista tai juutalaisten poismuuttoa realistisena tai edes toivo tätä. Vaikka haastateltavat olivat hyvin epätietoisia sen suhteen, mikä voisi olla konfliktin mahdollinen ratkaisu tai minkä he edes toivoisivat sen olevan, haastateltavien kesken oli kuitenkin selvä yksimielisyys siitä, että Palestiina tulisi heille aina tarkoittamaan koko historiallisen Palestiinan aluetta.

Yksi tärkeimmistä tutkimustani ohjanneista teoreettisista käsitteistä oli thaimaalaisen historioitsijan Thongchai Winichakulin luoma käsite geobody. Thaimaalaisen kansakunnan rakentamista ja maantieteen ja karttojen tässä rakennustyössä näyttelemää roolia käsittelevässä väitöskirjassaan ja siihen perustuvassa teoksessaan Thongchai käyttää geobody-käsitettä kuvaamaan kansakunnan kartalle piirtyvää hahmoa, sitä maa-aluetta, jolle valtion rajat (sikäli kuin kyseessä on oman valtion omaava kansakunta) antavat muodon ja joka antaa kansakunnalle konkreettisen visuaalisen symbolin.1 Eräs tutkimukseni tavoitteista oli todistaa, että geobody-käsite on sovellettavissa myös paitsi itsenäisiin kansallisvaltioihin, myös joihinkin ainakin toistaiseksi epäitsenäisiin kansallisiksi kotimaiksi miellettyihin alueisiin. Kriteereinä termin soveltamisen mahdollisuudelle pidin sitä, että kansakunnan käsitys kotimaastaan on yhtenäinen ja yleisesti omaksuttu ja että se pystyy osoittamaan tälle kotimaalle yksiselitteiset rajat, vaikka nämä eivät olisikaan kansainvälisesti tunnustetut. Haastattelujeni ja haastateltavieni piirtämien Palestiinan karttojen perusteella on todettavissa, että ainakin haastateltavieni näkemys palestiinalaisten kotimaasta on ehdottomasti niin yhtenäinen ja yksiselitteinen, että mikäli heidän näkemyksensä on laajemmin palestiinalaisten keskuudessa jaettu, on Palestiinan geobodysta puhuminen varmasti perusteltua. Palestiinan muotoon liittyvää yleistä ilmapiiriä koskevien lausuntojen, itse Länsirannalla tekemieni havaintojen ja kirjallisuuden perusteella en näe syytä olettaa, etteikö tämä osa haastateltavieni näkemyksistä olisi yleistettävissä Länsirannan yliopistoissa opiskelevien palestiinalaisnuorten ja jopa laajemmin ainakin Länsirannan palestiinalaisten yleiseksi näkemykseksi. Niin kutsuttu historiallinen Palestiina muodostaa palestiinalaisten kotimaan, Palestiinan, geobodyn, joka, kuten Thongchai Winichakul toteaa, ”is a component of the life of the nation. It is a source of pride, loyalty, love, passion, bias, hatred, reason, unreason. It also generates many other conceptions and practices about nationhood as it combines with other elements of nationhood”.2 

Maantieteellisessä mielessä Palestiina siis on niin kutsutun historiallisen Palestiinan laajuinen alue, joka kattaa nykyiset Israelin valtion sekä Länsirannan ja Gazan Palestiinalaisalueet, rajoittuu Libanoniin, Syyriaan, Jordaniaan, Egyptiin ja Välimereen ja jolla on kartalle yksiselitteisesti piirrettävissä oleva geobody. Tämä haastateltavieni kotimaanaan pitämä Palestiina ei ole riippuvainen Palestiinan poliittisesta todellisuudesta eikä ainakaan haastateltavien tämän hetkisen näkemyksen mukaan tulisi muuttumaan, vaikka palestiinalaiset joskus saavuttaisivatkin itsenäisen, alueeltaan tästä Palestiinasta poikkeavan valtion. Näin ollen on oleellista erottaa toisistaan Palestiina palestiinalaisten kotimaana ja palestiinalaisten mahdollisesti tulevaisuudessa hallitsema valtio. Edellisellä on geobody, jälkimmäisellä nykyisellään ei, ja ainakin toistaiseksi ”Palestiina” on palestiinalaisnuorille hallinnollisista alueista erillinen.

Mitä tulee Palestiinan toiseen olomuotoon, tarinaan, Palestiina on tarina pyhästä maasta, vuosituhansia jatkuneista valloituksista ja kolonialismista, mutta ennen kaikkea se on tarina menetyksestä, pakolaisuudesta ja kärsimyksestä sekä kamppailusta ja toivosta. Tässä tarinassa ovat keskiössä ihmiset, maa ja näiden kahden välinen suhde. Länsirannan yliopistoissa opiskelevien palestiinalaisnuorten kansallinen identiteetti on sidoksissa ennen kaikkea maan menetyksestä kertovaan tarinaan, joka tekee heille rakkaaksi senkin osan maasta, johon heillä ei ole pääsyä. Kolmannessa olomuodossaan aatteena Palestiina puolestaan korostaa kamppailun ja vastarinnan merkitystä sekä työskentelyä Palestiinan hyväksi. Tärkeää on myös lojaalisuus pakolaisia, vankeja ja niitä palestiinalaisia kohtaan, jotka eniten kärsivät Israelin miehityksestä. Michael Billig toteaa, että kansakunnan kotimaa mielletään usein kokonaisuudessaan niin elimellisesti itselle kuuluvaksi, että ajatus osankin siitä joutumisesta toisen kansakunnan haltuun tuntuu sietämättömältä, vaikka kyse olisi kaukaisista ja itselle täysin tuntemattomista alueista.3 Tähän viitaten voi todeta, että haastateltavieni on vaikea hyväksyä ajatusta, että osa Palestiinasta tietoisesti annettaisiin niiden käsiin, jotka sen ovat väkivalloin ottaneet omakseen. Syy siihen, miksi ”historiallinen” tai ”oikea” Palestiina on vakiintunut merkitsemään juuri Palestiinan brittiläistä mandaattia vastaavaa aluetta, on se, että tämä on se alue, jonka Israel on palestiinalaisilta vienyt. Palestiinaa ympäröivät arabimaat nähdään legitiimeinä valtioina, Israelia ei. Palestiinan aate on syntynyt sen tarinasta ja muovaa osaltaan käsitystä Palestiinan maasta. Lojaalisuus kotimaalle ja sen yhteneväisyydelle sekä menneille ja nykyisille pakolaissukupolville tekee vaikeaksi hyväksyä Israelin olemassaolon millä tahansa osalla Palestiinan maata.

Palestiinan aatteen keskiössä on palestiinalaisten oikeuksien ajaminen. Nämä oikeudet eivät kuitenkaan muodosta täysin saumatonta kokonaisuutta, vaan niiden välillä on myös jännitteitä. Haastateltavien Palestiinasta puhuessaan esiin nostamia arvoja ovat rauha ja vapaus, joiden saavuttaminen on kamppailun ja vastarinnan perimmäinen tavoite. Tätä tavoitetta ajaa näkemys oikeudesta ihmisarvoon ja hyvään elämään. Toisaalta haastatteluissa tulee esiin ajatus palestiinalaisten oikeudesta menetettyyn maahansa, hyvitykseen kärsimyksistä ja täyteen poliittiseen itsemääräämisoikeuteen. Konfliktin ratkaisun kannalta näiden oikeuksien välinen jännite on siinä, että korostettaessa palestiinalaisten oikeutta siihen, minkä he katsovat itselleen kuuluvaksi eli maan täyteen hallintaan ja pakolaisten paluuseen, kompromissien tekeminen israelilaisten kanssa on hyvin vaikeaa. Sen sijaan hyvän elämän oikeutta korostava asennoituminen voisi olla sallivampi pysyvän ratkaisun muodon suhteen mutta johtaisi helposti ristiriitaan Palestiinan aatteen korostaman lojaaliuden ja periksiantamattomuuden kanssa. Tämä jännite näkyy yksittäistenkin haastateltavien lausunnoissa, joissa kamppailevat keskenään halu olla luovuttamatta kansakunnan olemassaololle keskeisen aatteen periaatteista ja halu hyväksyä mikä vain tarjolla oleva ratkaisu elämän normalisoimiseksi.

Velvollisuudella ja kunnialla on tärkeä osa Palestiinaa koskevassa diskurssissa. Eric Hobsbawmin mukaan nationalismin ajatukseen sisältyy, että yksilön tulisi ensisijaisesti olla lojaali kansakunnalleen ja sitä vastaavalle kansallisvaltiolle. 4 Palestiinan tapauksessa ei kansakuntaa vastaavaa kansallisvaltiota ole olemassa, mikä ei suinkaan vähennä palestiinalaisnuorten Palestiinaa kohtaan tuntemaa lojaliteettia. Haastatteluissa toistuvasti esiin tullut ajatus siitä, että palestiinalaisten tulisi pyrkiä tekemään jotain Palestiinan hyväksi, ja kahden valtion ratkaisun torjuminen sillä perusteella, etteivät palestiinalaiset saisi antaa periksi vaatimuksissaan ja että vaatimuksista luopuminen olisi petos pakolaisia kohtaan, kertovat Palestiinaa kohtaan tunnetusta lojaliteetista. Suuri osa Palestiinan merkityksestä haastattelemilleni nuorille tulee siitä, että se on heidän kotipaikkansa, johon he ovat kiintyneitä niin kuin ihmiset kaikkialla maailmassa ovat kiintyneitä niihin paikkoihin, joissa he elävät. Palestiinalle tuo kuitenkin erityistä merkitystä se, ettei se ole vain kotimaa vaan nimenomaan menetetty kotimaa. Tätä menetettyä kotimaata, tarinaa ja aatetta, ja niitä kohtaan tunnettua lojaliteettia symboloivasta karttakuvasta palestiinalaiset pitävät vahvasti kiinni.

Sen lisäksi että pyrin selvittämään, mikä on Länsirannan yliopistoissa opiskelevien nuorten näkemys Palestiinasta maantieteellisenä alueena ja mikä merkitys Palestiinalla heille on, pyrin myös saamaan selvyyttä siihen, miksi näiden nuorten näkemykset Palestiinasta ovat sellaisia kuin ovat. Ensiksi on todettava, että tätä kysymystä tulee tarkastella kahdesta eri näkökulmasta. Toisaalta on pohdittava, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että Palestiinasta ylipäätään ajatellaan niin kuin nuoret siitä ajattelevat, toisaalta taas sitä, miten nämä ajatukset ovat tulleet osaksi juuri näiden nuorten maailmankuvaa. Kattava vastaus tähän ensimmäiseen kysymykseen vaatisi laajempaa ja syvällisempää perehtymistä Palestiinan historiaan, palestiinalaisnationalismiin ja ylipäätään palestiinalaiseen ja arabikulttuuriin kuin mikä tutkimukseni puitteissa on ollut mahdollista.

Tutkimuksessani esiin tulleen pohjalta uskallan kuitenkin arvioida, että merkittävä syy Palestiinan hahmottamiseen nimenomaan tarinan, aatteen ja historiallisen Palestiinan muodostaman kotimaan geobodyn eikä esimerkiksi yhteiskunnallisten rakenteiden, jaetun elämänpiirin ja yhteisen massakulttuurin kautta on palestiinalaisuuteen kiinteästi kuuluvassa menetyksen ja pakolaisuuden kokemuksessa. Palestiinalaiset ovat hajaantuneet ympäri maailmaa, ja jopa historiallisen Palestiinan alueella elävät palestiinalaiset ovat jakaantuneet Länsirannalla, Gazassa ja Israelissa asuviin (itäjerusalemilaisten ollessa myös lähes oma ryhmänsä). Näin ollen nykypäivän palestiinalaisilta puuttuvat monet edellä mainituista nykypäivänä kansakuntaa yhdistävistä tekijöistä, jotka esimerkiksi Anthony D. Smith nimeää kansakunnan tunnuspiirteiksi.5 Lähes mystifioivan ihannoivaa suhtautumista Palestiinaan sekä menneen ja mahdollisen (tai mahdottoman) tulevan korostamista nykyisyyden kustannuksella edesauttaa pakolaisuuden jatkuva läsnäolo palestiinalaisessa kulttuurissa ja se, ettei niilläkään palestiinalaisilla, joiden omassa perhehistoriassa ei ole pakolaiseksi lähtemisen kokemusta, ole pääsyä kaikille kotimaansa osiksi mieltämilleen alueille. Näin ollen maaalueesta on tullut ei vain jotain, johon kansakunnan identiteetti ja myytit voidaan maantieteellisesti sijoittaa, vaan identiteetin ja myyttien huomattavan keskeinen osanen, jonka hallinta ja yhtenäisyys ovat kansakunnan yhteisiä unelmia. Palestiinan poliittinen välitilaisuus ja valtiottomuus ovat myös omiaan ylläpitämään menetetyn takaisin haikailuun taipuvaista kuvaa Palestiinasta. Tilanteen vakiintuminen ja pysyvän ratkaisun saavuttaminen todennäköisesti kiinnittäisivät Palestiinan palestiinalaisten mielissä tiukemmin nykyisyyteen.

Kysymykseen siitä, mistä palestiinalaisnuoret ovat Palestiinansa oppineet, löytyy haastatteluistani ja käsittelemästäni kirjallisuudesta joitakin vastauksia. Oslon sopimusten myötä vastuu koulutuksesta siirtyi Länsirannalla Palestiinalaishallinnon käsiin. Jo ennen kuin palestiinalaisten itse laatiman opetussuunnitelman mukaiset oppimateriaalit saatiin otettua käyttöön vaiheittain vuosina 2000– 2006, aiemmin käytössä ollutta jordanialaista opetussuunnitelmaa täydennettiin vuodesta 1994 alkaen uudella niin kutsutun kansallisen opetuksen (arabiaksi al-tarbiyya al-wataniyya) oppikirjasarjalla, jonka tarkoitus oli tuoda opetukseen erityisesti Palestiinaa ja palestiinalaisia koskevaa aineistoa. Tämä kirjasarja käsittelee Palestiinan historiaa pääosin keskeytymättömänä tarinana yhtenäisestä kotimaasta jättäen Israelin lähes kokonaan mainitsematta.6 Nuorille, jotka ovat käyneet koulunsa Länsirannalla vuoden 1994 jälkeen, on siis pääsääntöisesti opetettu Palestiinan olevan yhtenäinen, koko historiallisen Palestiinan kattava alue, joka oikeutetusti kuuluu palestiinalaisille ja vain heille. Jotkut nuoret mainitsivat, että heitä oli koulussa aktiivisesti opetettu piirtämään Palestiinan karttaa, jolla tarkoitettiin koko historiallisen Palestiinan karttaa. Tämän lisäksi nuoret ovat kasvaneet ympäristössä, jossa tämä näkemys Palestiinasta on ollut koko ajan kaikkialla heidän ympärillään. Heidän lapsuutensa on kulunut ensin Oslon prosessin luoman toiveikkuuden ja Palestiinalaishallinnon perustamisen ja palestiinalaisten itsehallintoalueiden mahdollistaman kansallistunteen esiintuomisen ilmapiirissä, sitten toisen intifadan väkivallan, Israelin vastaisuuden ja kapinamielialan ympäröiminä. Ollessaan nyt itsenäistymässä he kohtaavat huonon taloustilanteen aiheuttaman pelon työttömyydestä ja tulevaisuuden epävarmuuden. Palestiinalaisnuoret näkevät tulevaisuutensa sumentajana ennen kaikkea Israelin miehityksen, joskin kritiikkiä saavat myös palestiinalaiset päättäjät, jotka nuoret kokevat pikemmin kansan vastapoolina kuin sen osana.

Länsirannan yliopistoissa varttuu siis nuoriso, joka on toisaalta epätietoinen siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan heille ja heidän kotimaalleen tai mihin suuntaan he oikeastaan edes haluaisivat Palestiinan tilanteen kehittyvän. Toisaalta tällä nuorisolla on kuitenkin voimakas halu tehdä jotain maansa ja kansansa hyväksi ja ymmärrystä siitä, ettei konfliktiin ole helppoja ja suoraviivaisia ratkaisuja. He tietävät, ettei ratkaisun saavuttaminen paperilla ole avain välittömään onneen ja autuuteen vaan vasta alku ja että rauhan, vapauden ja hyvän elämän eteen on tehtävä kovaa työtä. Jottei näiden nuorten kokema epätietoisuus ja jopa ahdistuneisuus pääse kehittymään toivottomuudeksi ja näköalattomuudeksi ja sitä myötä mahdollisesti joko väkivallaksi tai vaihtoehtoisesti passiivisuudeksi ja piittaamattomuudeksi, tulisi pitää huoli siitä, että heidän äänensä pääsee kuuluviin myös poliittisessa päätöksenteossa.

 

Anni Harmaala on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta, pääaineenaan kehitysmaatutkimus. Pro gradu -tutkielmassaan hän tarkastelee Länsirannan yliopistoissa opiskelevien palestiinalaisnuorten näkemyksiä Palestiinasta etsien vastausta kysymykseen ”mitä on Palestiina?”. Harmaala on ollut CIMO-harjoittelijana Suomen Lähi-idän instituutissa Beirutissa kevään 2015.

 

[1] Thongchai Winichakul (1994). Siam mapped: a history of the geo-body of a nation. Honolulu: University of Hawaii Press.

[2] Thongchai Winichakul (1994). Siam mapped: a history of the geo-body of a nation. Honolulu: University of Hawaii Press, s. 17.

[3] Billig, M. (1995). Banal nationalism. London: Sage Publications,  s.74-75.

[4]  Hobsbawm, E. J. (1992). Nations and nationalism since 1780: programme, myth, reality. 2. uud. painos. Cambridge: Cambridge University Press, s. 9-10.

[5] Smith, A. D. (1991). National identity. London: Penguin Books, s. 14.

[6] Brown, N. J. (2003). Palestinian politics after the Oslo accords: resuming Arab Palestine. Berkeley: University of California Press., s. 202.