Aramealaiset muinaisessa Assyriassa

 

Assyria oli 800–600-luvulla eaa. suurvalta, jonka hallitsema alue ulottui laajimmillaan Persianlahdelta Egyptiin saakka. Assyrian kanta-alue oli varsin pieni: se kattoi lähinnä nykyisen Irakin pohjoisosan, mutta imperiumin ollessa suurimmillaan sen valtapiiriin kuuluivat nykykartalla Irak, Kaakkois-Turkki, Syyria, Libanon, Jordania, Israel/Palestiina ja Egypti. Osaa alueesta hallittiin Assyrian provinsseina, osassa taas valtaa pitivät Assyrialle uskolliset vasallikuninkaat.

Assyrian laajassa imperiumissa asui suuri määrä erilaisia ”kansoja” eli väestöryhmiä, joilla oli omat kielensä, identiteettinsä ja sosiouskonnolliset traditionsa. Niitä ei voi nimittää ”etnisiksi vähemmistöiksi” kysymättä, ketkä sitten muodostivat enemmistön – eivät ainakaan assyrialaiset itse, sillä suurvallan väestö oli moninkertainen Assyrian kanta-asukkaisiin verrattuna. Yksi mielenkiintoisimmista piirteistä Assyrian imperiumin- muodostuksessa onkin väestöpolitiikka ja sen kulttuuriset ja historialliset seuraukset. Samalla kun assyrialainen sota-, kauppa- ja hallintokoneisto levisi valloitettuihin maihin, myös Assyriaan virtasi taukoamatta niin ihmisiä, kieliä kuin kulttuurivaikutteitakin.

 

Aramealaiset ja Assyrian imperiumi

Assyrian imperiumin tärkein laajenemissuunta oli länsi, ja siellä olivat ensimmäisinä vastassa aramealaiset. Akkadinkielinen nimitys armāyu viittaa väestöön, jonka tiedetään asuttaneen nykyisen Syyrian ja Kaakkois-Turkin aluetta ainakin toisen vuosituhannen eaa. puolivälistä lähtien ja joka koostui poliittisesti epäyhtenäisestä joukosta samaa kieltä, arameaa, puhuvia heimoja. Käytännössä aramealaisia on usein vaikea erottaa muista länsiseemiläisiä kieliä käyttävistä väestöistä.

Ensimmäiset Assyrian kuninkaat, jotka kertovat yhteenotoista aramealaisten kanssa, ovat Tiglatpileser I (1114–1076 eaa.)1 ja hänen seuraajansa Aššur-bel-kala (1073–1056). Assyrialaiset onnistuivat ajoittain levittäytymään Itä-Syyriaan Haburjoelle saakka, mutta eivät saaneet aramealaisten alueita pysyvästi hallintaansa ennen Salmanassar III:n (858– 824) voitokkaita valloitussotia, jotka ulottuivat pitkälle länteen – hänkään ei kuitenkaan onnistunut valloittamaan suurinta aramealaiskaupunkia Damaskosta. Tiglatpileser III (745–727) lopulta liitti jokseenkin koko nykyisen Syyrian alueen Assyrian provinssisysteemiin, johon ne kuuluivat myös Sargon II:n (721–705), Sanheribin (704–681), Assarhaddonin (681–669) ja Assurbanipalin (669–627) aikana.2

Assyrian levittäytyminen länteen aiheutti merkittävää väestömuutosta ennen muuta siksi, että assyrialaiset siirsivät ihmisiä joukoittain omilta asuinsijoiltaan eri puolille laajaa imperiumia ja toivat heidän tilalleen muualta siirrettyä väkeä. Pakkosiirrot olivat yksi Assyrian suurvallan rakentamisen perusstrategioista. Niitä toteutettiin systemaattisesti 800–600-luvulla – siirrettyjen ihmisten kokonaismääräksi on arvioitu 4,5 miljoonaa.3

Väestönsiirtojen pääkohteina olivat Assyrian ydinalueen suuret kaupungit, Assur, Kalah, Ninive ja Dur-Šarruken. Niiden myötä ennestään yksikielinen ja väestöltään varsin yhtenäinen Assyria muuttui monikieliseksi ja monietniseksi maaksi, mikä näkyy esimerkiksi henkilönnimistössä: vuoden 800 jälkeen ei-assyrialaisten nimien osuus nousi nopeasti noin 20 prosenttiin ja pysyi tällä tasolla 600-luvun loppupuolelle asti.[4] Suurin osa ei-assyrialaisista nimistä on länsiseemiläisiä ja niistä puoles- taan suuri osa on tunnistettavissa aramealaisiksi.

Pakkosiirtolaiset saattoivat joutua raskaaseen työhön rakennus- ja kanavatyömaille, mutta suurimmaksi osaksi he harjoittivat uudessakin ympäristössä alkuperäisiä ammattejaan esimerkiksi käsityöläisinä, sotilaina, kauppiaina ja kirjureina. Suurvalta hyötyi monin tavoin pakkosiirtolaisten – ja tietenkin myös vapaaehtoisten siirtolaisten – tietotaidosta. Vaikka (pakko)siirtolaiset säilyttivät etnisen identiteettinsä, heitä ei kohdeltu ulkomaalaisina vaan heidän katsottiin lukeutuvan ”assyrialaisten” yhä monietnisemmäksi muodostuvaan joukkoon.5

 

Aramean kieli Assyriassa

Assyrian monikulttuuristuminen ilmenee kaikkein selvimmin siinä, että arameasta tuli nopeasti imperiumin tärkein kieli, joka lopulta päihitti akkadin, Mesopotamian alkuperäisen kielen. Assyriasta löydettyjä arameankielisiä tekstejä on sinänsä vähän, vain hiukan yli sata, mikä on minimaalinen määrä verrattuna kymmeniintuhansiin samanaikaisiin akkadinkielisiin nuolenpäätauluihin. Tekstit antavat kuitenkin tietoa arameaa käyttävästä väestöstä ja edustavat erilaisia tekstityyppejä, joiden kieltä ja tyyliä voi verrata akkadinkielisiin teksteihin.6 Merkittävää lisäevidenssiä tarjoaa runsas länsiseemiläinen henkilönnimistö ja laajat tiedot näitä nimiä kantavista ihmisistä.

Suuri osa säilyneistä arameankielisistä teksteistä on lyhyitä, nuolenpäätekstejä sisältävien savitaulujen marginaaliin piirrettyjä epigrafeja, joissa mainitaan asiakirjan pääsisältö. Näitä on usein pidetty pelkkinä arkistointia helpottavina tunnisteina, mutta ne voidaan tulkita myös virallisiksi notaarin merkinnöiksi.7  Arameankielisiä tekstejä on piirretty myös kolmionmuotoisiin reiällisiin savitauluihin. Nämä taulut on tarkoitettu yhdistettäviksi narulla toiseen asiakirjaan (savitauluun tai papyruskääröön), jonka aihe ja päähenkilöt on merkitty arameaksi kolmiotauluun. Lisäksi on säilynyt muutamia ruukunsirpaleita, joille on kirjoitettu arameankielistä tekstiä. Niistä tärkein on kokonaisen yksityiskirjeen sisältävä Assur-ostrakon, joka osoittaa, että perinteistä assyrialaista kirjetyyliä käytettiin myös arameaksi.8 Kovilla pinnoilla kuten rullasineteissä sekä metalliastioissa ja -punnuksissa on joskus aramealaisilla aakkosilla kaiverrettuja nimiä.

Arameaa käytettiin paljon yleisemmin kuin säilyneiden tekstien määrä antaa ymmärtää. Tämä käy monin tavoin selväksi muista lähteistä. Assyrialaisissa reliefeissä on monta kertaa kuvattu kaksi kirjuria dokumentoimassa samaa tapahtumaa kirjaimellisesti rinta rinnan, toisella on kädessään savitaulu ja toisella taipuisa papyrus- tai nahkakäärö. Aramealaiset kirjurit mainitaan akkadinkielisissä teksteissä lukemattomia kertoja, ja teksteissä on viittauksia arameankielisiin kirjeisiin. Akkadin korkeammasta statuksesta kertoo kuitenkin kuningas Sargon II:n äkäinen vastaus

Sin-iddina-nimiselle babylonialaiselle kirjurille, joka halusi kirjoittaa arameaksi: “Miksi et kirjoita minulle viestejäsi akkadiksi! Niin sinun totisesti tulee minulle lähettämäsi viestit kirjoittaa. Tämä on pysyväismääräys!” (SAA 17 2:13–21).

Säilyneiden arameankielisten tekstien pieni määrä johtuu ainakin kahdesta syystä. Ensimmäinen on akkadin perinteinen status kaiken kirjoituksen kielenä, ja toinen liittyy kirjoitusmateriaaliin: siinä missä nuolenpäitä paineltiin kestäville savitauluille, aramealaisia aakkosia kirjoitettiin musteella papyrukselle tai nahalle – materiaaleille, jotka ovat vuosituhansien aikana maatuneet. Savitauluun piirretyt aakkoset ovat pikemminkin poikkeustapaus, mutta juuri ne ovat kestäneet ajan hammasta meidän päiviimme asti.

Vähäinenkin määrä lähteitä riittää osoittamaan, että arameaa käytettiin Assyriassa viimeistään 600-luvulla eaa. akkadin rinnalla kaikilla kielenkäytön tasoilla. Aramealla ei näytä olleen akkadiin verrattavaa statusta kuninkaallisen kommunikaation ja oppineiden tekstien kielenä, mutta yhteiskunnan jokapäiväiset toiminnot hoituivat arameaksi myös virallisella tasolla.

Aramean kielen nousu oli Assyrian laajentumispolitiikan seuraus. Assyrialaiset eivät pakottaneet valloittamiaan alueita opettelemaan akkadia. Sen sijaan siirtyvät väestöt kuljettivat sekä aramean kielen että aakkoskirjoituksen suurvallan kaikkiin kolkkiin.[9] Aramea vakiintui nopeasti paitsi väestön yleisimmäksi puhekieleksi myös hallinnon kieleksi. Laajenevan imperiumin lingua franca oli aramea, ei akkadi. Jopa hallitseva yläluokka kaksikielistyi niin, että akkadin kieli ja nuolenpääkirjoitus jäi virallisten tekstien ja oppineen kirjallisuuden kieleksi, kun taas arkipäivän tarpeisiin käytettiin arameaa. Aramean nopeaa nousua tuskin edes pyrittiin hillitsemään, pikemminkin sen takana oli johdonmukainen politiikka.10

 

Aramealainen väestö Assyriassa

Assyriassa tunnistettiin erilaisia etnisiä identiteettejä, aramealaiset siinä missä elamilaiset, heettiläiset, egyptiläiset ja nubialaisetkin. Vaikeampi on tietää, viittaako nimitys armāyu aina nimenomaan aramealaisiin vai ylimalkaan länsiseemiläisiin ihmisiin. Assyrialaiset tekstilähteet vilisevät aramealaisia ja muita länsiseemiläisiä nimiä 700-luvulta alkaen imperiumin loppuun saakka. Aramealaisten tarkkaa osuutta Assyrian väestöstä on vaikea arvioida, koska ihmisten etnisten taustojen määrittely ei ole ongelmatonta. Länsiseemiläiset nimet ovat siinä määrin samankaltaisia, ettei nimen kantajan ”kansallisuus” aina paljastu. Monilla aramealaisilla on joko syntymässä annetut tai myöhemmin omaksutut akkadinkieliset nimet, ja saman perheen jäsenillä saattaa olla erikielisiä nimiä.

Perusteellinen analyysi aramealaisesta väestöstä Assyrian ydinalueella on vielä kirjoittamatta. Alustavassa tutkimuksessani11 olen koonnut tietoja Assyrian ydinalueella asuvista tai toimivista henkilöistä, jotka esiintyvät teksteissä aramealaisina tai joiden nimet on tunnistettu aramean- kielisiksi teoksessa Prosopography of the Neo-Assyrian Empire (PNA).12 PNA-korpus käsittää runsaat kolme tuhatta yksilöä, joilla on länsiseemiläinen nimi. Kolmannes näistä nimistä on tunnistettavissa aramealaiseksi, ja niiden kantajista kuutisensataa on paikannettavissa Assyrian ydinalueelle. Nimiä sisältävät lähteet jakaantuvat koko Uusassyrian imperiumin ajalle 800–600-luvulle. Kolme kaupunkia nousee aramealaisten kotipaikkoina ylitse muiden: Ninive, Assur ja Kalah eli suurkaupungit, joista on löydetty merkittäviä tekstiarkistoja. Kaksi muuta tärkeää Assyrian kaupunkia, Arbela ja Dur-Šarruken, loistavat poissaolollaan – todennäköisesti siksi, että niistä ei arkistoja ole löytynyt ja niiden asukkaat tunnetaan sen vuoksi huonommin.

Assyrialaisissa teksteissä esiintyvät aramealaiset edustavat monia ammatteja ja yhteiskuntaluokkia. Osa heistä (25 henkilöä) on orjia, esi- merkiksi Kalahin kaupungin rakentajia 700-luvulla ja Assurin temppeliä rakentavia työläisiä 600-luvulla. Useita kymmeniä aramealaisia esiintyy maanviljelijöinä tai maanomistajina, puutarhureina tai siipikarjan kasvattajina. Maaomaisuus Assyriassa kuului pääosin hallitsevalle yläluokalle, ja moni näistä maanviljelijöistä lienee toiminut vuokraviljelijöinä, joiden vuokraoikeus periytyi isältä pojalle. Käsityöläisammateissa, kuten keraamikkoina, kutojina, nahkureina ja aseseppinä, tavataan parikymmentä henkilöä, unohtamatta muusikoita, joita esiintyy lähteissä myös anonyymisti. Aramealaisia kauppiaita tunnetaan lähteistä vain kahdeksan; tämä on hämmästyttävän pieni luku, kun otetaan huomioon, että taloudelliset intressit olivat Assyrian suurvallan laajenemisen merkittävä motivaatio.13

Huomattava määrä aramealaisia (57 yksilöä) toimi Assyrian vahvan armeijan palveluksessa. Assyrian kantaväestö oli aivan liian pieni armei- jan rekrytointipohjaksi, ja niinpä sotilaiksi koulutettiin myös siirtolaisia, jotka saattoivat kohota korkealle armeijan hierarkiassa. Aramealaisiakin esiintyi paitsi sotamiehinä, jousimiehinä ja vaununajajina myös aliupseereina ja upseereina.

Armeijan lisäksi myös Assyrian suunnaton hallintokoneisto tarvitsi työvoimaa. On merkillepantavaa, että suurvallan hallinnossa työskenteli suuri määrä ei-assyrialaista väestöä, vieläpä erittäin korkeissa asemissa (67 aramealaista yksilöä). Tämä jos mikä osoittaa, että Uusassyrian imperiumi ei suojellut vanhan valtaeliitin asemaa ja etuoikeuksia vaan päinvastoin miehitti tärkeitä hallintovirkoja systemaattisesti myös ei- assyrialaista alkuperää olevilla kansalaisilla. Provinssien kuvernöörit ja paikallishallinnon virkamiehet olivat usein muita kuin assyrialaisia, ja aramealaisia henkilöitä tavattiin jopa Assyrian suurimpien kaupunkien johtotehtävissä. Myös kuninkaanhovin viranhaltijoina esiintyi lukuisia aramealaisia ja muita ei-assyrialaisia henkilöitä portinvartijoista ja henkivartijoista eunukkeihin ja suurvisiireihin.

Mielenkiintoinen havainto on, että siinä missä armeijaa ja hallintoa hoidettiin merkittävältä osin ei-assyrialaisen väestön voimin, temppeleiden henkilöstössä tavataan hyvin vähän muita kuin assyrialaisia nimiä – aramealaisiakin vain neljä. Syynä voi olla se, että Assyrian päätemppelit eivät palvelleet ei-assyrialaisten uskonnollista identiteettiä, mutta sekin on mahdollista, että temppelihenkilöstölle annettiin uudet akkadinkieliset nimet, joiden uskonnollinen sisältö vastasi temppelien teologiaa.

Aramealaisilla kirjureilla oli tärkeä tehtävä arameankielisten tekstien tuottajina. Aramean kirjurin (akkadiksi ṭupšarru armāju) ei tietenkään tarvinnut itse olla aramealaista alkuperää, olihan arameasta tullut myös kanta-assyrialaisten puhekieli. Lähteistä tunnetaan kuitenkin kuusitoista aramealaiseksi tunnistettavaa kirjuria tai oppinutta, joista yksi, nimeltään Balasî, oli yksi Assurbanipalin lähimmistä astrologeista. Vielä kuuluisampi aramealainen oppinut on legendaarinen Ahikar, joka tunnetaan paitsi Ahikarin kirjaksi kutsutusta arameankielisestä viisauskokoelmasta,14 myös Raamatusta, Tobitin kirjasta, jossa Ahikar esiintyy Sanheribin ja Assarhaddonin korkeana virkamiehenä (Tob. 1:21–22). Myös Urukista 200-luvulta peräisin oleva akkadinkielinen kuninkaiden ja viisaiden luettelo mainitsee, että Assarhaddonin aikana oli oppineena ”Aba-Enlil-dari, jota aramealaiset nimittivät Ahikariksi”.15 Assyrialaisista lähteistä Ahikaria ei tunneta, mutta Simo Parpola on ehdottanut, että Ahikarin hahmon esikuvana on ollut tunnettu assyrialainen oppinut Adad-šumu-uṣur.16

Assyrian hierarkiassa korkeimmalle yltäneet ei-assyrialaiset henkilöt ovat epäilemättä kuningattaria. Tiglatpileser III:n ja Sargon II:n vaimot nimeltään Atalia ja Jaba löydettiin yhdessä haudattuna kuninkaallisesta hautakammiosta Kalahista, mutta heidän etnisyydestään ei vallitse yksimielisyyttä. Aramealaista alkuperää oli todennäköisesti Naqia, Sanheribin puoliso, Assarhaddonin äiti ja Assurbanipalin isoäiti, joka vaikutti merkittävästi Assyrian politiikkaan kaikkien kolmen kuninkaan aikana Assyrian ollessa mahtavimmillaan.17

 

Maahanmuuttajat imperiumia rakentamassa

Kanta-Assyrian väestö oli liian pieni riittääkseen suurvallan sota- ja hallintokoneiston ylläpitoon. Assyrian imperiumin rakentaminen ei olisi ollut mahdollista ilman ei-assyrialaisten ”maahanmuuttajien” täydellistä integrointia assyrialaiseen yhteiskuntaan. Aramealaiset muodostivat suurimman ei-assyrialaisen väestön niin Assyrian ydinalueella kuin koko imperiumin mittakaavassa. Heidän kielestään tuli imperiumin lingua franca, jonka myös assyrialainen valtaeliitti omaksui.

Aramealaisesta väestöstä säilynyt evidenssi osoittaa, että heitä oli assyrialaisen yhteiskunnan kaikilla tasoilla orjista kuningattariin, portinvartijoista kuvernööreihin. Kaikesta päätellen aramealaisilla (kuten muillakin ei-assyrialaisilla) oli pääsy periaatteessa mihin tahansa asemaan Assyriassa, korkeimpia hallintovirkoja myöten. He olivat assyrialaiseen yhteiskuntaan täysin assimiloitunut väestönosa, eivät erityishuomion ja -toimien kohteena oleva vähemmistö.

Martti Nissinen on Vanhan testamentin eksegetiikan professori Helsingin yliopistossa sekä Suomen Lähi-idän instituutin säätiön hallituksen puheenjohtaja.

 

[1] Kaikki vuosiluvut tästä eteenpäin ennen ajanlaskun alkua.

[2] Aramealaisten historiasta ks. Edward Lipiński 2000. The Aramaeans: Their ancient history, culture, religion. (OLA 100) Leuven: Peeters.

[3] Bustenay Oded 1979. Mass Deportations and Deportees in the Neo-Assyrian Empire. Wiesbaden: Ludwig Reichert.

[4] Ran Zadok 1997. The Ethnoliguistic Composition of Assyria Proper in the 9th– 7th Centuries bc. Teoksessa Hartmut Waetzoldt & Harald Hauptmann (toim.), Assyrien im Wandel der Zeiten: XXXIXe Rencontre Assyriologique Internationale, Heidelberg, 6–10 Juli, 1992: 209–216. (HSAO 6) Heidelberg: Orientverlag.

[5] Simo Parpola 2004. National and Ethnic Identity in the Neo-Assyrian Empire and Assyrian Identity in Post-Empire Times. Journal of Assyrian Academic Studies 18: 5–40.

[6] Frederick Mario Fales 2000. The Use and Function of Aramaic Tablets. Teoksessa: Guy Bunnens (toim.), Essays on Syria in the Iron Age: 89–124. (Ancient Near Eastern Studies, Supplement 7) Louvain: Peeters; Frederick Mario Fales 2007. Multilingualism on Multiple Media in the Neo-Assyrian Period: A Review of the Evidence. SAAB 16: 89–122.

[7] Fales 2000: 118.

[8] Tästä tekstistä ks. Frederick Mario Fales 2010. New Light on Assyro-Aramaic Interference: The Assur Ostracon. Teoksessa Frederick Mario Fales & Giulia Francesca Grassi (toim.) CAMSEMUD 2007: Proceedings of the 13th Italian Meeting of Afro-Asian Linguistics Held in Udine, May 21st–24th, 2007: 189–203. (History of the Ancient Near East Monographs 10) Padova: S.A.R.G.O.N.

[9] Ks. Alan Millard 2009. Assyria, Aramaeans and Aramaic. Teoksessa Gershon Galil, Mark Geller & Alan Millard (toim.), Homeland and Exile: Biblical and Ancient Near Eastern studies in honour of Bustenay Oded: 203–214. (VTSup 130) Leiden: Brill.

[10] Näin Simo Parpola 2007. The Neo-Assyrian Ruling Class. Teoksessa Thomas Kämmerer (toim.), Studien zu Ritual und Sozialgeschichte im Alten Orient / Studies on Ritual and Society in the Ancient Near East: Tartuer Symposien 1998–2004: 257– 274. (BZAW 374) Berlin: de Gruyter.

[11] Martti Nissinen (painossa). Arameans in Assyria. Teoksessa Herbert Niehr (toim.), The Arameans in Ancient Syria. (Handbook of Oriental Studies) Leiden: Brill. Tässä artikkelissa esitetään allamainittujen tietojen tarkempi dokumentaatio.

[12] The Prosopography of the Neo-Assyrian Empire. 1/I: A. Toim. Karen Radner (1998). 1/II: B–G. Toim. Karen Radner (1999). 2/I: H–K. Toim. Heather D. Baker (2000). 2/II: L–N. Toim. Heather D. Baker (2001). 3/I: P– Ṣ. Toim. Heather D. Baker (2002). 3/II: Š–Z. Toim. Heather D. Baker (2011). Helsinki: The Neo-Assyrian Text Corpus Project.

[13] Vrt. Angelika Berlejung 2012. The Assyrians in the West: Assyrianization, colo- nialism, indifference, or development policy? Teoksessa Martti Nissinen (toim.), Congress Volume Helsinki 2010: 22–60. (VTSup 148) Leiden: Brill.

[14] Ks. Ingo Kottsieper 1990. Die Sprache der Ahiqarsprüche. (BZAW 194) Berlin: de Gruyter.

[15] Alan Lenzi 2008. The Uruk List of Kings and Sages and Late Mesopotamian Scholarship. JANER 8: 137–169.

[16] Simo Parpola 2005. Il retroterra assiro di Ahiqar. Teoksessa Riccardo Contini & Cristiano Grottanelli (toim.), Il saggio Ahiqar: Fortuna e trasformazioni di uno scritto sapienziale: 91–112. (Studi biblici 148) Brescia: Paideia.

[17] Ks. Sarah C. Melville 1999. The Role of Naqia/Zakutu in Sargonid Politics. (SAAS 9) Helsinki: The Neo-Assyrian Text Corpus Project.